Kodin saanut koira: TAIMI (nyk. Aisling)

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
Carpen tarha lähellä romanialaista Mitrenin kylää on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Kulkurien yhteinen projekti, joka rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin. Carpe on tällä hetkellä noin sadan kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja mahdollisuuksien mukaan ne pääsevät Kulkurien adoptio-ohjelmaan.  Tarhalla asuu koirien lisäksi suomalainen eläinsuojelija Veera, jonka ansiosta tarhan koirat saavat ihmisistä positiivisia kokemuksia ja joka huolehtii niiden tarpeista mahdollisimman hyvin.

Veera oli matkalla Bukarestiin, kun hän löysi Taimin hiekkatieltä. Taimi ontui löydettäessä oikeaa takajalkaa, todettu patella luksaatio, joka on leikattu. Veera kertoo, että Taimi on toipunut todella hyvin leikkauksesta. Ortopedi on myös todennut näyttävän röntgenkuvien perusteella siltä, että patella on paikoillaan, ei todennäköisesti tarvitse lisätoimenpiteitä ja Taimi voi harrastaa normaalia liikuntaa.

Taimi on todella suloinen pieni tyttönen. Tämä neiti on hurjan ihmisrakas ja avoin. Aktiivien tullessa vierailulle tunkee Taimi reippaasti vieraiden syliin ja jää siihen onnellisena rapsutettavaksi. Taimi asustelee kahden muun tyttökoiran kanssa ja tulee heidän kanssaan hyvin toimeen. Taimi voisikin sopia toisen koiran kaveriksi, mutta nauttisi varmasti myös siitä, että saisi oman perheen kaiken huomion vain itselleen.

Taimi on noin 25 cm ja 8 kiloa mitoiltaan.

Päivitykset
8.8.2020
Ilopilleri Taimi on tänään matkustanut oman perheensä luokse. Hänellä sai myös uuden hienon nimen, Aisling. Onnea yhteiseen tulevaisuuten Aisling ja perhe!

14.2.2020
Iloinen Taimi saa iloisia uutisia – tämä suloinen tyttö on nyt varattu omaan kotiin.

30.1.2020
Suloinen Taimi tulee mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

*************************************

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Taimi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Taimi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: