Kodin saanut koira: TOFFEE (nyk. Aatos)

Syntymäaika: 12/2019
Sukupuoli: uros
ei kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
8.8.2020

Romaniassa on yli kaksi miljoonaa koditonta koiraa eli ongelma on käsittämättömän suuri. Se on tulosta kaupungistumista edistäneistä poliittisista päätöksistä yhdistyneenä muun muassa suuriin yhteiskunnallisiin eroihin ja köyhyyteen sekä tästä kumpuaviin asenteisiin, joiden mukaan lemmikkieläimillä ei ole sellaista arvoa, johon me nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa olemme tottuneet. Romaniassa on yhä enemmän ihmisiä, jotka haluavat muuttaa asioita ja tekevät paljon työtä muutoksen hyväksi, mutta asenteet muuttuvat hitaasti. Eläinsuojelijat työskentelevät väsymättä auttaakseen kodittomia eläimiä. Heidän joukossaan ovat Adina ja Dragos Vladut, jotka omistavat Onevetin eläinlääkäriaseman. Eläinlääkärin työnsä ohella Adinalla riittää työsarkaa hänen perustamansa yhdistyksen One Rescue Associationin ylläpitämällä Cosoban tarhalla, missä asuu ja etsii omaa kotiaan yli 200 koiraa. Tarhalla järjestetään myös sterilointipäiviä, jolloin ihmiset voivat tuoda lemmikkinsä tarhan klinikalle steriloitavaksi maksutta.

Toffeen elämäntarinan alusta emme tiedä paljoakaan. Jonkin aikaa sitten paikallinen tyttö, joka usein auttaa Cosoban alueen koiria, oli löytänyt Toffeen kadulta ja toi koiran Adinan hoiviin Cosobaan. Nyt noin kolmikuinen pentu selvisi kuin ihmeen kaupalla terveenä ja hengissä elämänsä ensimmäisistä kuukausista ja on nyt turvassa Cosoban tarhalla saaden siellä ruokaa, rokotukset ja lämpimän nukkumapaikan.

Toffee on iloisen ja hellyyttäävän oloinen koiralapsi. Aktiiviemme tavatessa Toffeen Cosoban tarhan sisätiloissa helmikuisella vierailullaan, Toffee on aluksi tilanteesta hiukan hämillään. Eikä ihme, kyseiset sisätilat eivät ole pennuille ennestään erityisen tuttuja ja huoneessa on paikalla iso kasa tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä, koiria ja kissoja. Pikku hiljaa Toffee kuitenkin reipastuu ja saadessaan tarhan työntekijöiltä herkullisen kanatikun, on jännitys unohdettu ja huomio siirtynyt herkkunamiin.

Hetken päästä Toffee tutkii jo reippaasti paikkoja ja tekee tuttavuutta muutaman kissan ja koiran kanssa. Se tulee kaikkien eläinten kanssa moitteetta toimeen. Toffee ei tilanteessa vaikuta ollenkaan ujolta ihmisten seurassa, vaan tulee empimättä vieraankin luokse hakemaan rapsutuksia. Uskommekin, että Toffeesta kotimiljöössä hyvinkin nopeasti kuoriutuisi leikkisä, energinen ja riiviömäinen peruspentu.

Toffee on nyt noin 40 cm korkea ja painaa noin 10 kiloa. Se kasvaa todennäköisesti suhteellisen isoksi koiraksi. Toffee on valmis matkustamaan Suomeen noin kahden kuukauden kuluttua.

Päivitykset

8.8.2020
Pitkä odotus palkittiin, kun Toffee vihdoin saapui Suomeen 8.8.2020. Vietettyään yhden yön hoitopaikassa Toffee siirtyi omaan kotiinsa 9.8.2020 ja sai uudeksi nimekseen Aatos. Onnea Aatos ja perhe!

15.3.2020
Suloisen Toffeen ei kauaa tarvinnut kotia etsiä! Toffee varattiin tänään omaan kotiin.

5.3.2020
Toffee aloitti kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
_______________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Mikäli Toffee tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Toffee saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Toffee on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Toffeen yhteyshenkilönä toimii Stefanie Lindroos.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: