Päivitetty 28.11.2019

Tonttuactionin toisen toiveen takana on Carmen Mandescu


Pepe ja Foxi tarvitsevat apua!

Joulun Tonttuaction 2019-kampanjassa ollaan nyt päästy toiseen toiveeseen ja vuorossa on Carpen tarhan ja Carpe-yhdistyksen perustaja Carmen Mandescu. Carmenilla on takanaan jo vuosikymmenten kokemus eläinsuojelusta Romaniassa ja hän jos kuka tietää, miltä romanialaisten koirien kohtalo pahimmiltaan näyttää. Carmen toimi aiemmin Asociatia A Doua Sansa-nimisen yhdistyksen toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Sen jälkeen Kulkurit yhdessä Carmenin kanssa päättivät aloittaa yhden historiansa suurimmista projekteista: Carpen tarhan rakentamisen.

Carmenin suurin toive tänä jouluna on saada kahden Carpen tarhalla asuvan koiran sydänmato hoidettua, jotte ne saisivat mahdollisuuden päästä Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotia. Yhden koiran hoito maksaa kuitenkin Romaniassiakin jopa 400 euroa, eli ilman lahjoituksia Carmenilla ei ole varaa koiria hoitaa.

Kuule Carmenin toive, osallistu auttamalla Pepeä ja Foxia, joulun hengessä. Olemme varmoja, että yhdessä voimme toteuttaa toiveen ja kerätä kasaan puuttuvat 800 euroa!

Lahjoita Mobile Paylla vapaavalintainen summa numeroon 23855, viestiksi CARPE

tai

Lahjoita Rescueyhdistys Kulkurien lahjoitustilille FI73 1029 3000 3566 41, viitteksi 1245.

Suurkiitos kaikille Tonttuaction-kampanjaan osallistuville!

——————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa