Kodin saanut koira: VIOLETTA (nyk. Lina)

Syntymäaika: 2011-2012
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa
Kokoarvio:

 

18.3.2015
Violetta on koira, jolla kävi uskomaton tuuri päästä Palladyn kunnalliselta tarhalta elävänä pois yhteistyökumppaniemme toimesta. Tällä hetkellä Violetta asuu yhteistyökumppanimme Suflete Dragin yhdistyksen tilapäisellä tarhalla Jilavassa.
Kun Suflete Dragin rakenteilla oleva tarha valmistuu piakkoin, tämäkin tyttö pääsee muuttamaan sinne. Ideaalinen tilanne olisi kuitenkin se, että Violetalla löytyisi se oma koti johon pääsisi muuttamaan, kunhan on rokotusohjelmansa puolesta siihen valmis.

Kokoa tällä noin tytöllä on noin 55cm ja 22 kg.

Violetta on kaunis koira, niin sisältä kuin ulkoa. Toki rankempi elämä on jättänyt arvet tähän tyttöön ja alkuun Violetta voi vieraita hieman ujostella mutta reipastuu kyllä aika nopeasti. Violetta on luonteeltaan ihmisläheinen ja herkkä. Violetta kiintyy aika nopeasti omiin ihmisiinsä.

Tulevan kodin tulee panostamaan alusta lähtien myös yksinoloharjoituksiin ja uudelle omistajalle suosittelemme Koiruuksien klubin verkkokurssiin Kulkurista kotikoiraksi tutustumista. Violetalla on kaikki edellytykset oppia kunnon kotikoiran tavoille, mutta Violetta tarvitsee rauhallisuutta, johdonmukaisuutta ja positiivista vahvistamista.

Violetta tulee toimeen muiden koirien kanssa, mutta uroskaveri olisi Violetalle kuitenkin parempi kaveri, kuin narttu.

12.5.2015
Violettaakin Kulkurien aktiivit pääsivät tapaamaan toukokuun Romanian reissullaan.
Violetta on ystävällisen rauhallinen ja nautti kyllä rapsutuksista mutta ei ole mikään häslä eikä vaadi huomiota.

Antoi tasapainoisen ja kivan kuvan itsestään. Uusia kuvia lisätty.

13.7.2015
Tapasimme Violettan heinäkuun reissullamme. Violetta vaikutti tällä hetkellä aika stressaantuneelta tarhaoloissa ja tämä sopusuhtainen tyttö liikuskeli melkein kokoajan edestakaisin häkissä kun olimme siellä. Ei oikein osannut suhtautua meihin vieraisiin, eikä tiennyt miten olisi reagoinut. Ei tullut itse luokse mutta kun onnistui saamaan käden tytön eteen jotta liikkuminen pysähtyi, Violetta aika nopeasti kellahti sivulleen ottamaan rapsutukset vastaan. Ei kuitenkaan tällä hetkellä oikein osaa suhtautua ihmisiin ja menee mielellään koppiin piiloon.

Violetta kuitenkin kotioloissa varmasti rohkaistuisi aika nopeasti jos omistaja osaisi oikealla tavalla tukea Violettaa, sillä tytöllä on ollut tapana kiintyä tiettyihin ihmisiin aika pian.

25.9.2015
Sympaattinen Violetta varattiin omaan kotiin. Onnea Violettalle sekä perheelle <3

20.2.2016
Eilen 19.2.2016 koitti vihdoinkin se päivä, jolloin Lina pääsi tulemaan kotiin. Pitkään oli perhe odottanut kun kotiutumisen matkalle tuli hieman viivästyksiä yhdestä sun toisesta syystä. Eilisestä lähtien saatte vihdoinkin kulkea yhdessä. Monta onnellista päivää ja ihanaa elämää teille <3

——————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan.

Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Violetta saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Violetta on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Mia Takolanderille

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: