Päivitetty 04.02.2020

Vuonna 2019 te lahjoititte sterilointiprojekteihimme 43 029 euroa


Välillä tuntuu, että sterilointijutut tulevat korvista ulos. Välillä tuntuu, että jankutamme steriloinneista ja niiden tärkeydestä viikko toisensa jälkeen niin, että itsekin alkaa tulla tunne, että kuuleko tätä enää edes kukaan. Kiinnostaako ketään tämä välillä näkymätön, abstrakti eläinsuojelutyö, jonka vaikutukset näkyvät hitaammin, kuin esimerkiksi tarhan rakentaminen tai ruokalahjoitusten kerääminen?

Sitten taas on hetkiä, jolloin sitä ei epäile hetkeäkään. Hetkiä, jolloin usko on niin kova, että perhoset tuntuvat lentelevän vatsassa ja sydän on pakahtua kiitollisuudesta ja toivosta. Sellainen hetki on juuri nyt, tänään. Kun saimme nähdä nämä numerot mustaa valkoisella.

Vuonna 2019 te lahjoititte sterilointiprojekteihimme 43 029 euroa. Summa on niin mieletön, ettemme osaa edes sanoittaa kiitollisuutta järkevästi. Vuonna 2018 sterilointeihin tuli viitteellisiä lahjoituksia 30 506,84 euroa, eli huonommallakin laskupäällä huomaa, että nousu on mieletön.

Viime vuonna sponsoroimme sterilointeja Romanissa yhteensä 81 024,68 euron edestä ja sillä summalla pystyttiinkin steriloimaan 3 175 eläintä. Yli puolet summasta pystyttiin siis kattamaan viittellisillä lahjoituksilla, 37 995,68 euroa taas otettiin yleisten lahjoitusten viitteellä tilitetyistä lahjoituksista.

Pienistä puroista tulee Amazonin kokoisia jokia, sen te olette meille jo näyttäneet.

Emme koko toiminta-aikanamme ole päässeet lähellekään tällaisia summia ja kiitollisuus viime vuoden tuloksesta on rajaton. Se vankkana pohjana päätimmekin nostaa vuoden 2020 sterilointibudjettia 100 000 euroon. Koska usko siihen, että tulevana vuonna pystymme keräämään kasaan 50 000 euroa sterilointikassaan on suurempi, kuin koskaan ennen.

Uskotteko te kanssamme? Aloitetaan tulevan vuoden työ nyt, yhdessä. Pienistä puroista tulee Amazonin kokoisia jokia, sen te olette meille jo näyttäneet.

Osallistu lajoittamalla Mobile Paylla numeroon 23855 kirjoittamalla viestiksi “steriloinnit” tai lahjoittamalla tilille FI73 1029 3000 3566 41 sterilointiprojektien viitteellä 2299.

Kiitos, että olet mukana!

_________

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.