Kodin saanut: WILLIE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

25.9

WILLIE

* s. 31.1.2013/8 kk

* uros (kastroitu)

* Suomessa.

Pikkukissa Willie on pieni, suloinen ja ihanan seurallinen, untuvaturkkinen kissanpentu. Willie on syntynyt tammikuun lopussa 2013 ja on kasvanut kodissa, mutta jäi nuoren emonsa kanssa kodittomaksi isäntäväen menettäessä asuntonsa.

Willie on vielä Ruusu-kissaemon esiliinan nauhoissa kiinni ja nukkuu öisin sen kainalossa. Ruusu on  ihmisläheinen, avoin ja kehrääväinen emo, josta pikku-Willie saa hienosti kotikissan käyttäytymisen mallia elämänsä taipaleelle. Willie on madotettu ja saanut jo ensimmäisen rokotteensa. Willie löytäisi mielellään yhteisen kodin ensisijaisesti Ruusu-emonsa kanssa tai sitten kodissa voisi olla kissakaveri valmiina odottamassa painikaveria.

12.6.2013 Willie ja emonsa tulevat Suomeen kotihoitoon 17.6.

22.6.2013 Kaksikko on hoitokodissa Porvoossa hurmannut heti ensimmäisenä perheen lapset ja molemmat ovatkin aivan ihania lasten kanssa. Willie nukkuu pikkutytön kainalossa eikä pelkää vauhdikkaampaakaan muksua. Willie on kaksikosta luonnollisesti aktiivisempi ja uteliaampi, kiltti ja ihan mahdottoman suloinen pikkumies.

Päivitystä kotihoitajalta 13.8.2013: Tämä aika on mennyt nopeasti ja kummatkin ovat kasvaneet kovasti – Willie kokoa, Ruusu tullut muhkeaksi mammaksi! Vaikka välillä Willie hermostuttaa Ruusun jatkuvalla hyökkäilyllä, on Ruusu edelleen heti paikalla, jos luulee, että pojalla on hätä. Ruusu on kyllä kiltein kisu, johon olen törmännyt. Joka ilta se kampeaa viereen kerjäämään rapsutuksia, ja nuolaisee kiitokseksi!

Kun tulee uusi yllättävä tilanne, Ruusu antaa Willien mennä ensin katsomaan, ja tulee itse sitten perässä. Molemmat ovat vieläkin ihan hulluina ruoan perään. Luulevat, että se loppuu maailmasta. Yksi herkku näyttää olevan kännykän laturin johdot – niitä on meillä pureskeltu poikki jo kolme.. Ja muuten ihan kaikki ruoka on herkkua, jopa koiran nappulat. Eivät kummatkaan pelkää yhtään koiraakaan enää, Willie yrittää jopa syödä siltä, tanskandogilta, ruoat nenän edestä.

3.9.2013 Willie on käynyt tänään kastroitavana ja kaikki meni hyvin. Kiltisti ja hiljaa Willie autossakin matkusti operaatioon, poistullessa tietysti vielä unten mailla. Willie on päivittäin mukana lasten leikeissä ja monesti aamuisin Willie löytyy lasten vierestä nukkumasta. Ulkoilu kiinnostaisi poikaa kovasti, ja se onkin usein oven välissä nenineen nuuskuttamassa.

Willie ja Ruusu saivat yhteisen kodin Pukkilasta 5.10.2013

Varaajana toimi Tiia

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: