Päivitetty 23.06.2016

Tervetuloa mukaan yhteiskävelyille Turkuun!


 

Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteiskävelyt starttaavat Turun seudulla tiistaina 26.1.2016. Jatkossa kävelyitä järjestetään Turun seudulla joka kuun viimeisellä viikolla.

Ensimmäisellä kerralla tapaamme klo 18 Kaarinassa Voivalan uimarannan parkkipaikalla Ruskolevänkadulla. Ulkoilemme noin tunnin verran. Reitti kulkee pienen matkaa katuvalojen ulottumattomissa. Lumi onneksi valaisee reittiämme. Tarvittaessa voit varautua tasku- tai otsalampulla.

Yhteiskävelyt ovat hyvä tilaisuus tavata muita Kulkureita, vaihtaa kuulumisia ja myös esimerkiksi harjoitella toisten koirien seurassa ulkoilua. Mukaan ovat tervetulleita aivan kaikki toiminnastamme kiinnostuneet ihmiset ja koirat – taustoihin katsomatta. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua. Reippailemme säällä kuin säällä.

Yhteiskävelyillä pidämme koirata kytkettyinä. Näin takaamme kaikille koirille rauhan osallistua omalla tavallaan. Muistathan kysyä luvan ennen toisen koiran tervehtimistä. Mikäli koirasi tarvitsee tilaa, voit viestittää siitä muille esimerkiksi keltaista nauhaa käyttämällä.

 

Voivalan uimarannan löydät kartalta >

 

yhteiskavely_turussa

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.