Essi Marttila

Koirien yhteyshenkilö, lentovaraukset

LOMALLA 11.11-16.12

Sähköposti: essi.marttila@kulkurit.fi

Heippa! Olen Essi Marttila ja asustelen Kiteen Haarajärvellä viisipäisen rescue- ja kodinvaihtajalauman kanssa, joista kolme ovat omia koiriani. Toimin Kulkureilla lento- ja koiravaraajana.

Olen pienestä pitäen puuhastellut koirien kanssa, ja eläimet ovat olleet minulle todella iso osa elämää. Rescueherätyksen koin vuonna 2015 työskenneltyäni muutaman viikon ajan vapaaehtoisena löytykoiratarhalla Thaimaassa. Myöhemmin veljeni adoptoi sieltä kauniin Dammin, josta itsekin lopulta rohkaistuin. Ensimmäinen rescueni, Jetta-mummon, saapui minulle elokuussa 2016. Jetta sulatti sydämeni täysin ja sen myötä aloin tuntea poltetta auttaa rescuetoiminnassa jotenkin konkreettisemmin. Jetta on saanut myöhemmin seurakseen niinikään Kulkureiden kautta saapuneet Kepposen (joulukuussa 2016) ja Kujeen (kesäkuussa 2018).

Sydäntäni lähellä ovat kaikki eläimet, erityisesti tietysti koirat sekä tuotantoeläimet, niiden kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä eläinlähtöinen positiivinen koulutus. Täydellinen maailma olisi sellainen, jossa kaikki koirat olisivat rakastettuja perheenjäseniä, eikä mitään eläinlajia riistettäisi ihmisen toimesta. Sen unelman eteen koitan itsekin tehdä pieniä asioita jokaikinen päivä.

 

Share
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.