Maarit Auranen

Koiravaraaja, projektimarkkinointi (Carpe)

Hei, olen Maarit. Toimin Kulkureissa koirayhteyshenkilönä, Carpe- projektin markkinoinnissa sekä sometiimissä. Sometiimissä tehtävänäni on esitellä sivustolla kotia etsiviä koiria, sekä jakaa Kulkurien Facebook-seuraajille tapahtuma- ja muuta infoa sekä muita tärkeitä asioita. Koirayhteyshenkilönä tavoitteenani on saattaa yhteen oikea koira ja perhe sekä olla perheen tukena koko adoptioprosessin ajan sekä myös sen jälkeen, kun koira on saapunut perheeseensä. Näissä tehtävissä ja Kulkureissa olen toiminut loppuvuodesta 2013 lähtien.

Asun Forssassa omakotitalossa avomieheni ja Romanian rescueiden Kodan ja Even kanssa. Elämääni kuului aikaisemmin läheisesti myös äitini Romanian rescue Carla. Kodan ja Carlan myötä aloin kiinnostumaan yhä enemmän kodittomien koirien tilanteesta erityisesti Romaniassa. Tarve ja halu tehdä jotain olivat kyteneet jo kauan ja nyt löysin siihen hyvän väylän. Vuonna 2015 kotiimme kotihoitoon tuli Eve- koira, josta jonkin ajan kuluttua tulikin meidän oma koiramme. Tälle tielle lähdettyäni koen löytäneeni juuri sen, mitä haluan tehdä ja jonka parissa sydämeni on kotonaan.

Kulkureissa olen saanut kokea kuinka yksittäinenkin ihminen voi halutessaan muuttaa maailmaa. Ei ehkä kokonaan, mutta yhden koiranelämän kohdalla sen elämä muuttuu lopullisesti. Koira kerrallaan.

Yhteydenotot ensisijaisesti sähköpostilla. Olen vuorotyössä, joten jos en vastaa puhelimeen, soitathan uudestaan.

Share
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.