Maikku Wikberg

Koiravaraaja

Moi,

Nimeni on Maikku ja toimin Kulkureissa koiravaraajana. Asun Helsingissä mieheni ja espanjalaisen rescuekoira Lystin kanssa. Työskentelen ihmisten parissa ja olen kiinnostunut vuorovaikutuksesta niin eläinten kuin ihmistenkin välillä. Uskon, että kohtaamalla aidosti ja läsnäolevasti toinen toisiamme, voimme tehdä tästä maailmasta nykyistä paremman paikan niin ihmisille, eläimille kuin muullekin luonnolle.

Ensimmäinen rescuekoiramme tuli meille Virosta yli kymmenen vuotta sitten. Tämän komean ja tasapainoisen spk-rottweileruroksen myötä kiinnostuin positiivisesta vahvistamisesta koiran koulutuksessa. Olenkin kolunnut monenlaisia luentoja ja työpajoja liittyen koirien fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ymmärtääkseni paitsi koiria, niin ennen kaikkea itseäni ja omaa toimintaani suhteessa koiriin. Toinen rescuemme oli romanialainen arkatassukaunotar, joka ehti olla meillä vain kaksi vuotta ennen sairastumistaan ja lopullista untaan. Tällä hetkellä kodissani tassuttelee 3,5 vuotias vesikoiramix Espanjasta. Lysti on varautunut, äänekäs, leikkisä ja sylissä viihtyvä 18 kiloinen seurakoira, joka on aina menossa mukana. Lysti harrastaa omaksi ja omistajansa iloksi noseworkia, doboilua, rallya ja autoilua metsäpöhköilyn ja naapurikyttäilyn lisäksi.

Olen iloinen siitä, että saan toimia koiravaraajana Kulkureissa. Luotettavan järjestön kautta voimme tukea heikompia ja muuttaa maailmaa kuono kerrallaan. Kestävää eläinsuojelutyötä tarvitaan niin meillä Suomessa kuin muuallakin maailmassa!

 

Share
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa