Matleena Grönroos

Koirien yhteyshenkilö

Sähköposti: matleena.gronroos@kulkurit.fi

Hei, olen Matleena ja toimin Kulkureissa koirien yhteyshenkilönä.

Asun tällä hetkellä Paimiossa avopuolisoni ja kahden rescuekoiramme kanssa. Olen aina pitänyt paimenkoirista, mutta rescuemaailmaan tutustuin vuonna 2009 kun Virosta luokseni muutti ensimmäinen rescuekoirani Saku. Saku oli hyvin tavallinen paimenkoiramix, jonka remmirähjäyksen kanssa ojanpohjat tulivat tutuiksi väistellessä niin muita koiria kuin polkupyöriäkin. Valitettavasti jouduin yllättäen luopumaan Sakusta jo syksyllä 2014, mutta samalla se antoi mahdollisuuden toiselle rescuelle. Niinpä pitkältä tuntuvan odotuksen jälkeen ystävänpäivänä 2015 Romaniasta luoksemme muutti Pyry (ent. Lota). Pyryssä on ripaus huskya, ja saammekin paljon kehuja Pyryn upean sinisistä silmistä. Aloitin Kulkureissa koirien yhteyshenkilönä keväällä 2016 ja loppuvuodesta matkustin myös ensimmäistä kertaa Romanian koiratarhoille. Reilu kuukausi matkan jälkeen luoksemme muutti ihastuttava rescuetyttö Hilla (ent. Asha). Hilla on rauhallisuudessaan antanut täysin uuden merkityksen kärsivällisyydelle ja tuonut iloa niin meille kuin Pyryllekin.

Koirien adoptointi Suomeen on vain pisara meressä, ja tärkein työ paremman Romanian eteen tehdään paikan päällä. Kulkurit panostavatkin erityisesti paikallisten valistukseen sekä koirien sterilointeihin. Pikkuhiljaa pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä saadaan myös tuloksia.

Share
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa