Kodin saanut koira: ZINA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

7/2014

7/2014

ZINA

* n. 10-12v.

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

26.7.2014
Zina on hurmaavan näköinen vanhempi rouvakoira. Zinalla on mitä rauhoittavin ja lempein katse, joka saa olosi tuntumaan hyvältä, rennolta. Sellainen on Zina luonteeltaankin: rauhallinen, lempeä ja ystävällinen.

Zinan löysi ja otti suojiinsa Anda Murgun ystävä. Zina oli harhaillut Romanialaisen kaupungin, Brailan, kaduilla. Pahan näköinen Stickerin sarkooma vaivasi jo ikääntyvää rouvaa, joten hänet oli saatava nopeasti hoitoon. Nyt Zina on hoidettu kuntoon, eikä häntä vaivaa enää kuin oman kodin puute! Kuitenkin tämän sairauden takia emme luovuta Zinaa samaan kotiin uroksen kanssa.

Zina on kooltaan keskikokoinen, noin 15kg painava. Zina tulee loistavasti toimeen niin toisten koirien, kissojen kuin ihmistenkin kanssa. Rauhallisen luonteensa puolesta Zina sopisi monenlaiseen kotiin, mutta ihan vilkkaimpaan lapsiperheeseen emme jo eläkeikäistä mummukkaa luovuta. Zina ei hauku, joten kerrostalokin voisi olla mahdollinen, mutta ikä voi tuoda mukanaan monenlaista vaivaa, jolloin liiallinen portaiden ravaaminen ei välttämättä tee hyvää.

24.10.2015
Zina on varattu Ranskaan.
Varaajana toimi Nea.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: