Eläimen adoptointi

Eläimen adoptioprosessi etenee seuraavasti

Kun löydät sivuiltamme kotia etsivän koiran, joka kuvauksen perusteella vaikuttaisi sopivalta, ota yhteyttä eläimen omaan yhteyshenkilöön ensisijaisesti sähköpostitse ohjeiden mukaisesti.

Yhteydenoton jälkeen alkaa varsinainen adoptioprosessi, joka alkaa useimmiten kotiselvityslomakkeen täyttämisellä, joka antaa rungon seuraavaan vaiheeseen, eli haastatteluun. Haastattelu käydään videopalaverina tai puhelimitse ja haastatteluita voidaan käydä kaikkiaan 1-3 tilanteesta riippuen. Haastattelussa pohditaan yhdessä onko koti sopiva koiralle ja koira sopiva kodille. Yhteyshenkilö myös kyselee tarkentavia kysymyksiä kotiehdokkaalta ja vastaa mielellään kaikkiin kotiehdokkaan kysymyksiin. Ennen haastattelua kotiehdokkaan olisi myös hyvä tutustua kotisivuillamme paitsi adoptioprosessin etenemiseen, myös eläimen adoptioinnin kustannuksiin ja terveysasioihin. Olemme myös koonneet sivuillemme 80 tavallisinta kysymystä koiran adoptiosta. Adoptioprosessi Kulkureissa on kokonaisuudessaan kattava.

Lapsiperheiden kanssa prosessi on hieman pidempi. Tähän syynä on se, että kokemuksemme mukaan lapsiperheissä koiran uudelleensijoituksen riski on korostuneempi ja pyrimme ennakoimaan tätä riskiä mahdollisimman hyvin keskustelemalla erityisen huolellisesti lapsiperheiden kanssa rescuekoiran adoptiosta. Lapsiperheiden prosessiin kuuluu kaksi video/puhelinhaastattelua kahden eri yhteyshenkilön toimesta ja lisäksi yksi videohaastattelu, jossa toivomme koko perheen olevan mukana.

Ensimmäisen haastattelun aikana ei ikinä tehdä päätöstä adoptiosta, vaan haastatteluiden on tarkoitus osaltaan kartoittaa kotiehdokkaan tilannetta, resursseja ja pohtia adoptioon liittyviä riskejä monesta eri näkökulmasta, kotiehdokkaan kanssa yhdessä. Joskus on myös mahdollista, että yhteyshenkilö pyytää kotiehdokkaita tutustumaan erinäisiin koulutukseen tai koiran käytökseen liittyviin materiaaleihin. Toisinaan yhdellä koiralla taas voi olla useampikin kotiselvitysprosessi meneillään samaan aikaan. Kotiehdokkaan tulee siis varautua siihen, että yhdistys voi todeta, ettei koira ole sopiva juuri tähän perheeseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että perheessä välttämättä olisi mitään vikaa. Jos hyviä kotiehdokkaita on useita, pyrimme mahdollisuuksiemme mukaan tarjoamaan tilalle toista, perheeseen mahdollisesti sopivaa koiraa.

Kun prosessi on saatettu loppuun ja koira on varattu, alkaa koiran odottaminen kotiin, mikäli se tulee Romaniasta eikä ole esimerkiksi kotihoidossa Suomessa. Odotusaika varauksesta koiran saapumiseen on koiran rokotuksista, muusta terveydentilasta, kuljetusten ja varattujen koirien määrästä ja muista muuttuvista tekijöistä riippuen noin 3-8 viikkoa. Koirat saapuvat Suomeen maanteitse ja luovutus tapahtuu Tuusulassa Kulkurien omissa toimitiloissa.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

 

 

Yhteydenotto

Kerro yhteyttä ottaessasi vapaasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi ja muista pääätökseen ja valintaan vaikuttavista tekijöistä mahdollisimman kattavasti. Kerrothan myös, mikäli olet kiinnostunut useammasta eri koirasta. Tällöin koirien yhteyshenkilöt voivat tehdä yhteistyötä keskenään ja pohtia, mikä koira sopisi parhaiten kotiehdokkaalle.

Voit kertoa itsestäsi esimerkiksi näiden kysymysten avulla:

  • Missä asut, minkälaisessa asunnossa/talossa, millaisella asuinalueella?
  • Millaista arkesi on? Tulisiko arjessa muuttaa joitain asioita koiran tullessa perheeseen?
  • Keitä perheeseesi kuuluu? Onko perheen lisäksi lähipiirissä muita ihmisiä, jotka olisivat aktiivisesti mukana koiran arjessa?
  • Onko sinulla aiempaa koirakokemusta?
  • Onko sinulla aiempaa kokemusta ulkomailta tulleista rescuekoirista?
  • Millaisia asioita rescuekoiran kanssa tulisi mielestäsi ottaa erityisesti huomioon?
  • Oletko kohdannut aiempien koiriesi kanssa haasteita/ongelmia? Miten olette selvinneet haasteista?
  • Minkälaiset koulutusmetodit olet kokenut toimiviksi?

Varausvaihe

Eläintä ei koskaan oteta hetken mielijohteesta, vaan kyseessä on jopa 10-15 vuoden sitoutuminen, joka vaatii tarkkaa harkintaa ja koko perheen sitoutumisen. Mikäli päädytte yhdessä yhteyshenkilön kanssa varaamaan eläimen lemmikiksenne, tehdään siitä luovutussopimukset ja maksetaan kulukorvaus. Romaniasta tulevat koirat haetaan pääsääntöisesti Tuusulasta Kulkurien toimitiloista ja kotihoidossa olevat eläimet kotihoitajalta.

Huomaathan, että yhdistys ei anna eläintä koeajalle.
Ikäraja eläimen adoptointiin kauttamme on yleisesti 20 vuotta.

Eläimen yhteyshenkilö neuvoo sinua kaikissa käytännön asioissa. Ethän epäröi kysyä, jos jokin asia mietityttää!

Rescueyhdistys Kulkurit ry pidättää oikeuden olla tuomatta koiraa Suomeen, vaikka kulukorvaus olisi jo kokonaisuudessaan suoritettu. Tällainen syy voi olla esimerkiksi koiran terveystilanne tai jos koiran tuominen Suomeen olisi terveysriski. Tällöin kulukorvaus palautetaan kokonaisuudessaan.

Noudatamme eläinten maahantuonnissa Ruokaviraston sisämarkkinakaupan ohjeita. Olemme rekisteröityneet eläinten maahantuojille vaadittavaan TRACES-järjestelmään (rekisteröintinumero 385/04.01.05.00.01/2020).

Olemme sitoutuneita vastuulliseen rescuetoimintaan

Rescueyhdistys Kulkurit ry on sitoutunut suomalaisten rescueyhdistysten luomiin yhteisiin Responsible Rescue -toimintakriteereihin. Responsible Rescue -sitoumuksen tarkoitus on varmistaa siihen sitoutuneen yhdistyksen eettinen ja vastuullinen toiminta sekä adoptioprosessin turvallisuus. Sitoumuksen avulla rescuekoiran adoptoijille tarjotaan turvallinen reitti valita vastuullisesti toimiva yhdistys. Näin tuontikoiriin liittyviä riskejä saadaan vähennettyä.

Responsible Rescue -sitoumus velvoittaa siihen sitoutuneita yhdistyksiä noudattamaan lakisääteisiä tuontivaatimuksia huomattavasti tiukempia kriteereitä koirien rokotusten ja tautitestausten osalta. Kriteereissä on otettu myös huomioon paljon puhuttaneiden moniresistenttien bakteerien ja rabiesvasta-aineiden seulominen.

Katso lisätietoja Responsible Rescue -sivuilta.

 

Share



 
 
 
 

Seuraa meitä

 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.