Testamenttilahjoittaminen


Jokaisella koiralla tulisi olla oma koti ja oikeus hyvään, turvalliseen ja tasapainoiseen elämään. Suomessa koirat elävät yleensä suhteellisen hyvää elämää, ja niillä on useimmiten oikeus siirtyä kunniakkaasti ja kivuttomasti tuonpuoleiseen. Valitettavasti tilanne on hyvin toisenlainen esimerkiksi kohdemaassamme Romaniassa.

Rescueyhdistys Kulkurit ry:n tavoitteena on lisätä kodittomien koirien hyvinvointia Romaniassa muun muassa paikallisen väestön valistamisen ja sterilointityön avulla kestävän eläinsuojelutyön arvojen mukaisesti.

Näiden lisäksi pystymme adoptioiden avulla muuttamaan koiran elämän suunnan yksi eläin kerrallaan. Tuemme ja autamme ihmisiä oikeanlaisen rescuekoiran valitsemisessa sekä arjen haasteiden ja onnistumisien läpikäymisessä. Haluamme myös toimia Suomessa verkostoituneessa ympäristössä, vastuullisen rescuetyön sanansaattajana, jonka vuoksi olemme myös allekirjoittaneet Responsible Rescue -sitoumuksen.

 

 

Kulkureille tehty testamenttilahjoitus auttaa kokonaisuudessaan työssä rescue-eläinten hyväksi, koska yleishyödyllisten järjestöjen ei tarvitse maksaa saamistaan testamenttilahjoituksista perintöveroa.

Testamentti on merkittävä lahja kodittomille eläimille

Testamentin avulla voit jo nyt päättää siitä, miten haluat omaisuutesi käytettävän sen jälkeen, kun et itse ole päättämässä asiasta. Sen avulla olet mukana ennaltaehkäisemässä myös jatkossa koirapopulaatioiden hallitsematonta kasvua Romaniassa ja muuttamassa tulevaisuutta, kun satojen tuhansien ei-toivottujen pentujen syntyminen ehkäistään.

Testamentit ja lahjoitukset ovat erittäin tärkeitä pitkäjänteisen ja vakaan rescuetoiminnan mahdollistamiseksi. Niiden avulla Kulkurit voi kehittää toimintaansa ja parantaa kodittomien eläinten asemaa Romaniassa.

Kulkureille tehty testamenttilahjoitus auttaa kokonaisuudessaan työssä rescue-eläinten hyväksi, koska yleishyödyllisten järjestöjen ei tarvitse maksaa saamistaan testamenttilahjoituksista perintöveroa. Käytämme lahjoitukset testamentin tekijän tahdon mukaisesti.

Halutessasi voit siis kohdentaa testamenttisi juuri sinulle tärkeään eläinten puolesta tehtävään työhön, kuten esimerkiksi yhdistyksen yleiseen toimintaan, valistukseen tai sterilointeihin. Kohdennusmahdollisuuksia voit tarkastella täällä. Testamentin voi myös tehdä ilman varojen käyttöä rajoittavaa ehtoa. Tällöin yhdistys voi käyttää ne siihen tarkoitukseen, johon on eniten tarvetta.

Käytämme lahjoitukset täysin testamentin tekijän tahdon mukaisesti.

Mikään testamenttilahjoitus ei ole liian pieni

Testamentin voi tehdä kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt henkilö. Testamentin avulla voidaan määrätä koko omaisuudesta tai sen osasta. Lahjoitus voi olla muutakin kuin rahaa. Testamentin voi milloin tahansa muuttaa tai peruuttaa kokonaan.

Testamentin tekeminen ei ole vaikeaa. On kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota testamentin muotoseikkoihin, jotta se olisi juridisesti pätevä. Tämän vuoksi suosittelemme olemaan yhteydessä yhdistykseen, mikäli pohdit omaisuutesi testamenttaamista Kulkureille. Annamme maksutonta tukea ja apua testamentin laadintaan sekä kaikissa siihen liittyvissä kysymyksissä.

Kulkurit arvostaa ja kiittää sydämellisesti jokaista testamenttilahjoittajaa. Jokaisella lahjoituksella on merkitystä.

Miten toimin, jos haluan tehdä testamentin?

Pääset alkuun ottamalla yhteyttä Kulkurien lainopilliseen neuvonantajaan Janette Liespuuhun sähköpostitse janette.liespuu(at)kulkurit.fi.

Kaikki testamenttilahjoituksiin liittyvät keskustelut käydään luottamuksellisesti. Yhteydenotto ei velvoita sinua mihinkään.

 


Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
Share



 
 
 
 

Seuraa meitä

 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.