Mikä on patellaluksaatio?

Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaanmeno on perinnöllinen vika. Siinä polvilumpio siirtyy (luksoituu) normaalilta paikaltaan reisiluun telaurasta polven etupuolelta hetkellisesti lukitsien polven. Normaalisti lihaskalvo ja sivusiteet pitävät lumpion paikoillaan sivusuunnassa. Tämän ortopedisen vaivan taustalla on usein muuttunut anatomia ja toimintamekanismi. Traumaattinen polvilumpion sijoiltaanmeno on harvinaisempaa.

Vika on yleinen erityisesti pienikokoisilla koirilla. Patellaluksaatiota todetaan myös isommilla koirilla, joilla on suorat takajalat. Reisi- ja sääriluiden asentovirheet ovat lumpion sijoiltaanmenon tärkein syy. Jos takaraajat ovat länkisääriset, polvilumpio voi siirtyä polven sisäsivulle päin. Vastaavasti pihtipolvinen takaraajojen asento altistaa lumpion sijoiltaanmenolle ulkosivulle päin.

Polvilumpio ei myöskään pysy paikallaan, jos reisiluun telaura on liian matala. Patellaluksaatio voi lisäksi kehittyä ajan myötä, jos lumpion sivusiteet löystyvät takaraajojen rakennevirheen seurauksena. Vaikeassa epämuodostumissa polvilumpio on synnynnäisesti väärässä paikassa, eikä telauraa ole kehittynyt. Reisiluu voi myös olla väärässä asennossa, minkä seurauksena on polvilumpion väärä sijainti.

Luksaation jako neljään eri vaikeusasteeseen

Polvilumpion sijoiltaanmenot määritetään sen mukaan, miten helposti ja usein polvi luksoituu.

Aste 0 Polvi ei mene sijoiltaan

Aste 1 Polvinivel on lähes normaali. Polvilumpio saadaan pois paikaltaan käsin painamalla, mutta se palaa itsestään takaisin paikalleen.

Aste 2 Polvilumpio on tavallisesti paikoillaan, mutta siirtyy itsestään, kun niveltä taivutetaan. Lumpio pysyy poissa telaurasta, kunnes se asetetaan takaisin paikoilleen.

Aste 3 Polvilumpio on yleensä koko ajan pois paikoiltaan. Lumpio voidaan saada tilapäisesti paikalleen, jos jalka oikaistaan.

Aste 4 Polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan, eikä sitä saada paikalleen ilman leikkausta. Polvinivel on taipunut, ja käpälä on kääntynyt sisäänpäin.

Patellaluksaation oireet

Yleisin oire koiran patellaluksaatiossa on polvilumpion ajoittainen meno pois paikoiltaan. Tämä ilmenee jalan ajoittaisena vetona ylös ja askeleen väliin jättämisenä. Oireina voi olla myös haluttomuutta tai kyvyttömyyttä hypätä tai kulkea ylämäkeä.

Vaikea-asteisessa molemminpuolisessa luksaatiossa oireena on yleensä vaivalloinen liikunta molemmat polvet koukussa. Patellaluksaation oireet ovat kuitenkin monimuotoisia, eikä niistä yksin voida päätellä luksaation astetta. Vakavassakin luksaatiossa oireet voivat olla vähäiset ja lievässä luksaatiossa taas voi olla erittäin näkyviäkin oireita.

Lumpio sijoiltaanmeno todetaan tunnustelemalla polven rakenteet. Myös röntgenkuvaus on usein tarpeen, jotta tarvittava hoito saadaan suunniteltua asianmukaisesti. Suosittelemme tähän ortopediaan erikoistunutta eläinlääkäriä.

Patellaluksaation hoito

Lievissä luksaatioissa hoidoksi riittää yleensä lepo ja kipulääkitys. Myös fysioterapia ja koiran lihaskunnosta huolehtiminen auttavat usein. Vaikeissa (kolmas ja neljäs aste) ja/tai säännöllisesti oireilevien ja kipua aiheuttavien sijoiltaanmenojen hoitomuotona on leikkaus. Leikkaushoidon ennuste patellaluksaatioissa on yleensä hyvä. Epäonnistunut kirurginen korjaus voi johtaa nivelrikkoon. Toisaalta jatkuva sijoiltaanmeno voi aiheuttaa polviniveleen nivelrikkoa. Polven nivelrikkoa ei pystytä korjaamaan.

Leikkauksen laajuus riippuu vaivan vakavuudesta. Pienillä koirilla usein tehdään hoitosuunnitelma molempiin polviin samalla kertaa, jos molemmissa polvissa on havaittu luksoitumista. Leikkaukset suoritetaan kuitenkin eri aikaan. Leikkaushoito on syytä suorittaa mahdollisimman nopeasti sellaisille nuorille koirille, joiden polvilumpio on jatkuvasti pois paikaltaan ja joiden telauran muodostuminen on vielä kesken.

Oireettomia tai lieviä ajoittaisia oireita aiheuttavia polvilumpion sijoiltaanmenoja ei välttämättä tarvitse korjata leikkaushoidolla. Korjauksen voi myös tehdä myöhemmin, jos oireet pahentuvat. Jos lievät oireet muuttuvat äkillisesti pahemmiksi, on polvet syytä tutkituttaa. Esimerkiksi ristisiteen vaurioituminen on mahdollinen vaihtoehto, mikä voi muodostaa polviniveleen nivelrikkoa.

Leikattu polvi kuntoutetaan fysioterapian avulla. Nivelravinteet (kondrotiinisulfaatti, glukosamiini), rasvahappovalmisteet ja erityisruokavalio tukevat polven kuntoutumista. Koiraa ei saa päästää lihoamaan.

Miten toimin, jos varaamallani koiralla todetaan patellaluksaatio Romaniassa?

Patellaluksaation toteaminen tarhaolosuhteissa voi olla haastavaa. Koiria on paljon ja lievää oireilua ei välttämättä huomata. Jos koiran patellaluksaatio kuitenkin todetaan Romaniassa, on kaksi eri vaihtoehtoa:

  1. Koira matkustaa suunnitellusti omaan kotiin Suomeen ja mahdollinen leikkaus suoritetaan vasta Suomessa omistajan toimesta. Tällöin leikkauksen kuluista vastuussa on omistaja, kuitenkin niin, että yhdistys korvaa omistajalle 150 euron osuuden/polvi. Tämä summa on osuus, jonka yhdistys olisi maksanut koiran leikkaamisesta Romaniassa. Yhdistyksen korvausvastuu luksaation osalta kestää vuoden koiran tulopäivästä. Luksaatio-leikkauksia ei tällä hetkellä suoriteta Romaniassa niiden heikon onnistumisasteen vuoksi.
  2. Adoptio perutaan ja mahdollisesti jo maksettu kulukorvaus palautetaan.

 

Muokattu viimeksi: 28.9.2021

Internet-lähteet:

Eskelinen, E. 2012. Animagi. Koiran polvilumpion sijoiltaanmeno eli patellaluksaatio. Verkkodokumentti. Päivitetty 2014. Viitattu 7.7.2015 http://www.animagi.fi/polvilumpion-sijoiltaanmeno-eli-patellaluksaatio

Hakala, L. & Keränen, P. 2013. Polvilumpion sijoiltaanmenon kirurginen korjaus koiralla käyttäen telauraproteesia – tapausselostus ja kirjallisuuskatsaus. Suomen Eläinlääkärilehti. 8/2013. Verkkodokumentti. Viitattu 29.12.2016 http://www.sell.fi/user_files/elainlaakarilehti/verkkoaineistoa/EL_8_2013_netti.pdf 

Lappalainen, A. 2011. Polvilumpion sijoiltaan meno (patellaluksaatio). Kennellitto. Verkkodokumentti. Viitattu 6.7.2015 http://www.kennelliitto.fi/polvilumpion-sijoiltaan-meno-patellaluksaatio

Lilja, K. Koiran patellaluksaatio. Verkkodokumetti. Viitattu 6.7.2015 http://www.elainlaakariin.fi/koiran-patellaluksaatio/

Nuottaniemen eläinlääkäri. Patellaluksaatio. Verkkodokumentti. Päivitetty 2008. Viitattu 29.12.2016 http://www.nuottaniemenelainlaakari.com/polvilumpionluksaatio.htm

Lähteet:

Wikström, B. & Öber, J. 2007. Koiran sairaudet. Otavan Kirjapaino Oy.