Kodin saanut: ADA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

 

ADA

*6-7 kk

*steriloitu narttu

*Suomessa.

 

 

 

Ada on samaa sisarussarjaa sivuillamme olevien Pisican, Cocan ja Tedin kanssa, eli pentue on lähtöisin Gradisteasta, pienestä kylästä läheltä Bukarestia, missä hieman erikoislaatuisella miehellä oli yli 30 koiraa, joista hän ei huolehtinut juuri lainkaan. Niinpä näiden seitsemän pennun tie vei Frumusaniin Anda Murgun luokse, missä ne ovat eläneet nyt muutaman kuukauden.

Ada on 6-7 kuukauden ikäinen steriloitu narttu, joka painaa 8-9 kiloa ja on säkäkorkeudeltaan noin 35 cm. Ada on varttunut koiraporukassa, joten se tulee erinomaisesti toimeen kaikennäköisten, -kokoisten ja -ikäisten koirien kanssa. Ada tulee myös toimeen kissojen kanssa.

Ada voisi asia kerrostalossa, sillä se ei hauku juurikaan. Adaa voisi ajatella myös lapsiperheeseen, sillä se on reipas, avoin ja hyvin leikkisä tyttö, josta huomaa että se on nuoreen ikäänsä nähden kokenut paljon vaihteluita ja sosiaalistunut hyvin.

Yhteydenotot Sallalle.

Päivitetty 3.8.2012

Ada saapui 31.8 Suomeen kotihoitoon. Päivitämme pian Adan kuulumisia hoitopaikasta.

Päivitetty 1.9.2012

Kuulumisia kotihoidosta:

Ada on hyvin pentumainen ja hakee jatkuvasti huomiota niin ihmisiltä kuin muilta koiriltakin. Se yrittää hyppiä vasten ja “alas” koulutus onkin jo aloitettu melko menestyksekkäästi. Sylissä ollessaan tai jos Adan luokse menee lattiatasoon, se osoittaa rakkautta ja hellyyttä nuolemalla naamaa ja käsiä ja saattaa leikillään ottaa esimerkiksi sormen suuhunsa velmu ilme naamallansa 😉 Ada on utelias pentu, joka ymmärtää koirien välistä kieltä hyvin. Ensin se alistui kotihoitopaikan 3v. nartulle, mutta välittömästi sen jälkeen löysivät yhteisen sävelen ja leikkivät hienosti yhdessä kokoerosta huolimatta.Se on myös touhukas ja haluaa ehdottomasti osallistua kaikkeen tekemiseen yhdessä ihmisen kanssa. Nopeita liikkeitä se säpsähtää, muttei pelkää kosketusta. Ada on myös ollut joitakin tuokioita itsekseen, jolloin se jää itkemään perään joksikin aikaa. Varsinaiselta eroahdistukselta se ei vaikuta, mutta sitä vain harmittaa kovasti se, että tarkoin vahdittu ihminen katoaa näköpiiristä. Yksin jäämistä on kuitenkin syytä harjoitella ajan kanssa myös uudessa kodissa. Uuden kodin tulee myös huomioida se, että Ada on vielä pieni pentu, jolle ei ole selvää, mikä on sallittua tekemistä ja mikä ei. Se yrittää pihalla ollessa maistella nurmikkoa, kasveja sekä puun lehtiä ja sisätiloissa se yrittää varovasti maistella muun muassa maton kulmaa kuin testatakseen, onko sen maistelu sallittua. Hoitopaikassa se on onnistunut tekemään tarpeitansa pihalle, kun sitä on ulkoilutettu riittävän usein, mutta pari vahinkoa on sattunut myös sisälle pisualustalle. Sisäsiisteys on siis työnalla. Ulkona Ada kulkee melko sujuvasti hihnassa. Se ei vedä, vaikka ulkoillessa tutustuukin ympäristöönsä, vaan kulkee kiltisti jalassa kiinni välillä poukkoillen puolelta toiselle. Automatkat Ada on taittanut sujuvasti nukkuen.

Kaiken kaikkiaan Ada on hellyyttävä ja sosiaalinen koiraneiti, joka nauttii aktiivisesta touhuamisesta sekä rapsuttelusta ja suukottelusta. Se sopii hyvin toisten koirien kaveriksi, mutta nauttisi varmasti mielellään kaikesta huomiosta myös yksin.

Päivitetty 3.9.2012

Ada on varattu.

Päivitetty 7.9.2012

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: