Kulkurien uusi hallitus kaudelle 2022-2023 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 21.5.2022 uuden hallituksen kaudelle 2022-2023. Nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet!

Nina Ehrström
Hallituksen puheenjohtaja

”Olen toiminut Kulkureissa aktiivisena jäsenenä vuodesta 2018 lähtien koirayhteyshenkilön roolissa. Ammatiltani olen eläintenkouluttaja ja kotonani asustelee kolmen rescuekoiran lisäksi myös joukko muita entisiä kodittomia eläimiä. Hallitustyöskentelyn myötä näen mahdollisuuksia päästä kehittämää Kulkurien jo alati kasvavaa toimintaa entisestään ja tätä kautta päästä vaikuttamaan entistä enemmän kodittomien koirien tilanteeseen Romaniassa.”

Taija Jolanki
Hallituksen varsinainen jäsen

”Minulla on pitkä kokemus rescueyhdistyksessä toimimisesta ja olen ollut aikanaan myös mukana perustamassa Rescueyhdistys Kulkureita. Suurimpana motivaatiotekijänä hallitustyöskentelyyn toimii halu kehittää ja edistää kestävää eläinsuojelutyötä ja tätä kautta parantaa kodittomien koirien tilannetta Romaniassa. Olen markkinoinnin ammattilainen ja minulla on pitkä kokemus yrittäjyydestä. Kotonani arkeani ilahduttaa ja rytmittää kuusi rescuekoiraa.”

Kaisa Kanninen
Hallituksen varapuheenjohtaja, hallituksen varsinainen jäsen

”Olen toiminut eläinsuojelutyön parissa vuosia, Kulkureiden toiminnassa olen ollut aktiivisesti mukana jo Kulkureiden alkutaipaleelta lähtien. Olen toiminut yhdistyksessä aiemmin hallituksen jäsenenä, hallituksen puheenjohtajana sekä aktiivijäsenenä ja nyt palaan intoa täynnä mukaan yhdistyksen toimintaan. Hallitustyöskentely on mielestäni erinomainen tapa tukea yhdistyksen kehitystä ja rakentaa tulevaisuutta, jossa yhdistys pystyy vastaamaan jatkuvasti kasvaviin eläinsuojelukentän haasteisiin. ”

Janette Liespuu
Rahastonhoitaja, hallituksen varsinainen jäsen

”Olen toiminut Kulkureissa aktiivisena jäsenenä vuodesta 2017 lähtien. Hallituksen varsinaisenä jäsenennä olen ollut mukana kolmella kaudella 2018-2021. Ammatiltani olen lakimies ja Kulkureiden toiminnan kasvaessa koen tästä tausta olevan hyötyä nimenomaan strategioiden luomisessa, organisaation kehittämisessä ja uusien toimintamallien toteutuksessa. ”

Anne-Mari Vihtonen
Hallituksen varsinainen jäsen

”Kulkureiden aktiivijäsenenä olen toiminut vuodesta 2019 lähtien. Olin myös viime hallituskaudella valittuna hallituksen jäseneksi. Koen erittäin tärkeiksi arvoiksi vastuullisuuden sekä avoimuuden, jotka ovat Kulkureiden toiminnan kulmakiviä. Kykyni ajatella asioita hieman ”boksin ulkopuolelta” tuo toivottavasti tälle hallituskaudelle uutta ja innovatiivista otetta ja uusia ideoita, joilla viedä toimintaa vieläkin pidemmälle, kuin missä nyt olemme. Logistiikka- assistenttina toimimisen vastapainona samoilen luonnossa rescuekoirani Jekun kanssa.”

Hallituksen varsinaisten jäsenien lisäksi kokouksessa äänestettiin hallituksen varajäseniksi Johanna Fleming
sekä Marina Liski.

 

 

Lue myös:

Tiedote: Kulkurit lomalla 23.12.2024-12.1.2025

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 23.12.2024-12.1.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2024-2025 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 11.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2024-2025. Hallitus järjestäytyi 14.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää