Linda Byman Varzeshkhah

Koirien yhteyshenkilö
linda.byman.varzeshkhah@kulkurit.fi

Heippa kaikki!

Olen Linda ja asun Vantaalla puolisoni, sekä kesäkuussa 2023 Suomeen saapuneen rescuekoira Donnan kanssa.

Päivätyökseni toimin erityisasiantuntijana henkilöstövuokrausyrityksessä.

Olen ollut kiinnostunut vapaaehtoistyöstä rescuetoiminnan parissa jo vuosia ja toimimmekin sijaiskotina toiselle yhdistykselle hetken aikaa vuosina 2021-2022. Oma koiramme menehtyi vuonna 2022 ja oli selvää, että seuraava koiramme tulisi olemaan rescue. Seuraavana vuonna kotiimme muuttikin Romaniassa kovia kokenut Donna ja hän on sulattanut sydämemme täysin.

Olen elänyt koirien ympärillä koko ikäni ja eläinrakkaus on isossa osassa elämässäni. Olen kiinnostunut koirien sielunelämästä ja olen lukenut ja opiskellut aiheesta runsaasti. Lisäksi edeltävän koiramme lonkkavika ja nivelrikko opettivat koiran kipukäytöksestä paljon.

Koen suurta iloa päästessäni toteuttamaan haavettani vapaaehtoistyön parissa. Erityisesti yhteyshenkilönä toimimisessa parasta on se, että saan olla auttamassa Romanian koiria löytämään itselleen ne täydelliset loppuelämän kodit.