Blogiarkistot

Etsimme innokkaita ja hyväntuulisia apureita tapahtumiimme

  Etsimme eläinrakkaita ja innokkaita apureita tulevia tapahtumia varten. Tarvitsemme tapahtuma-avustajia paikan päälle esimerkiksi myymään buffetin herkkuja tai kasaamaan pöytiä. Mikäli viihdyt parhaiten keittiössä, tulethan mukaan leipuritiimiimme. Otamme myös mieluusti vastaan käsitöitä myyntiä varten. Ethän siis epäröi ottaa yhteyttä, jos

Share

Löytyykö täältä innokkaita apulaisia?

Etsintäkuulutus! Etsimme innokkaita, eläinrakkaita ja hyväntuulisia ihmisiä etenin näin joulun alla tuleviin tapahtumiimme. Tarvitsemme apulaisia esimerkiksi  tapahtumatilojen muuntamisessa jouluisiksi. Mikäli viihdyt parhaiten keittiössä, tule mukaan leipuritiimiimme. On ihailtavaa, että leipojat tekevät tuomisensa sydämellään. Etenkin vegaanisista ja gluteenittomista leivonnaisista on pula.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.