Blogiarkistot

Kaikenikäisten ja -rotuisten Match Show on tältä vuodelta ohi. Kiitos kaikille! Sijoitukset on nyt julkaistu.

  Lapset ja Lemmikit-messutapahtuman yhteydessä 27. – 28.8.2016 pidettiin Rescueyhdistys Kulkurit ry:n perinteinen Match Show.  Paikalle saapui toinen toistaan hurmaavampia koiria omistajineen. Kaikilla oli hauskaa, ja se on pääasia! Viikonloppu oli siis kaikin puolin onnistunut. Tapahtumassa oli rutkasti loistavia palkintoja,

Share

Kulkurit-kalenteri 2016 – tarinoita tähteyden takaa osa 6. Osallistu arvontaan Facebookissa

Maltathan lukea oheisen artikkelin loppuun, koska siellä on ohjeet arvontaan osallistumisesta. Voit voittaa itsellesi uunituoreen Kulkurit-kalenterin vuodelle 2016! Toukokuun kevätauringon myötä Kulkurit-kalenterin sivulla säkenöivät karismaattiset Sini Sabotage ja Kulkurien kautta kodin saanut Kaitsu. Kaitsun tarina kohti kalenterikuvauksia ja kaikin tavoin

Share

ILTALEHTI 29.9.2015: Julkkikset poseeraavat koirien kanssa kalenterissa – Hjallis Harkimo kannessa

Iltalehti kertoo artikkelissaan 29.9.2015 Kulkurien vuoden 2016 kalenterin synnystä sekä siinä esiintyvistä julkisuuden henkilöistä. IL 29.9.2015: “Rescueyhdistys Kulkurit ry:n ensi vuoden kalenteri toimii Romanian kodittomien koirien hyväksi muun muassa laajamittaisin sterilointiprojektein ja valistus- ja adoptiotoiminnalla. Kalenterin on kuvannut Petteri Peltonen Photography. Kuvat

Share

Kauneimmat kiitokset kaikille, jotka osallistuivat Kulkurien Match Show’hun

Kulkurien järjestämä perinteinen hyväntekeväisyysmätsäri Vantaan Hakunilan urheilupuistossa 12.9.2015 kokosi yhteen koirat ja koirien ystävät. Tapahtumapäivä oli lämmin ja edusti syksyä parhaimmillaan. Tähän Match Show’hun saivat osallistua kaikenikäiset ja -rotuiset koirat – myös monirotuiset. Tuomarit tarkastelivat kehissä omistajan ja koiran yhteistyötä

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.