Kodin saanut koira: SARA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

SARA

* 2kk

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

31.10.2013

Sara on varattu omaan rakastavaan kotiin Suomeen.

15.12.2013

Sara saapui vihdoin omaan kotiinsa 14.12.2013.

20.11.2014
Kohta vuoden omassa kodissaan viettänyt Sara lähetteli kuulumisia vuosipäivän lähestyessä.
“Hetki on ehtinyt vierähtää ja Sara on asunut meidän kanssa jo melkein vuoden. Sara jäi kokonsa puolesta ihan pikku koiraksi. Painoa neidillä on noin 6,5 kg, mutta tuohon kokoon mahtuu äärettömän iso ego. =)
Meillä on mennyt edelleen kaikki ihan luvattoman hyvin. Sara on kiltti, fiksu ja terve pieni koira, mutta kuvittelee välillä olevansa suuri vahtikoira. Ensimmäisten juoksujen jälkeen ollaankin opeteltu ihan uudestaan vastaantulevien koirien kohtaamista ja sitä, ettei “laumaa” tarvitse ihan kaikelta olla suojelemassa. Tosin, tosi paikan tullen neiti juoksee mun jalkoihin ja haukkuu sieltä. Kotioven kolahdus aiheuttaa tätä nykyä aina haukkumisen, mutta ollaan todettu että täällä “maalla” on vaan hyvä, että kuullaan jos joku tulee sisälle -meillä kun ei ovikelloa ole. 🙂
Sara on äärettömän kiltti, leikkisä ja hyväntahtoinen. Sara tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, mutta osaa jo pitää puoliaankin eikä pelkästään alistu ja miellytä. Itsepäisyyttäkään tältä pikku neidiltä ei puutu. Saralla on hyvin kissamaisia ominaisuuksia. Kuten se, että Sara nauttii lämmöstä ja vihaan sadetta ja kylmyyttä. Pimeää Sara aristaa edelleen.  Sara on siis hienosti omaksunut kotikoirana olemisen ja voi mainiosti.”

Suuret kiitokset Saran kodille ja rapsutukset pikku Saralle!

 

 

 

Varaajana toimi Tanja

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: