Kodin saanut kissa: STINA (nyk. Milli)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Stina
STINA

* n. 3,5 kk

* naaras

* Tallinna, Viro.

Viisi pientä pehmeää pikkukisua on vailla rakastavaa perhettä. Pikkuiset kehräävät ja rakastavat paijauksia, ovat luonteeltaan kilttejä ja viihtyvät sylissä sekä tulevat itsekin syliin hakemaan rapsutuksia. Hyvin ihmisrakkaita, kotikissan hyvin hoitamia pentuja.

Pennut ovat tottuneet syömään hyvin pennuille tarkoitettua eläinkaupan ruokaa ja ovat myös jo sisäsiistejä. Ne tykkäävät tehdä kaiken yhdessä, leikkiä ja syödä, köllötellä auringonläikissä, katsella ikkunoista ulos, juoksennella ja painia, olla silitettävänä ja tietysti nukkua yhtenä suloisena kasana.

Ovat parhaimpia kavereita keskenään ja olisikin mukavaa, jos kaksi pennuista pääsisi aina yhteiseen kotiin – tuttu sisarus mukana, näin pikkuiset saavat jatkossakin leikkiä ja kasvaa yhdessä isoiksi ja iloa on kaksin verroin, sekä kissoille että niiden omistajille. Kotiin, jossa on paljon hellyyttä annettavana. Pennut ovat hyvin luottavaisia, eivät pelkää mitään ja sopisivat myös lapsiperheeseen, jossa lapset ovat jo vähän isompia eivätkä retuuta pikkuisia.

Kaksi pennuista, tyttö ja poika ovat raidallisia, ja loput kolme tyttöä ovat väriltään hieman erikoisempia savunvärisiä mustia.

Miettiessäsi kodin tarjoamista kissanpennulle, huomioithan että se voi olla osa elämääsi jopa seuraavat 15-20 vuotta. Kotiaetsivä kissa luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä, eläinlääkärin tarkastamana ja rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity turvasiru.fi-palveluun. Aikuinen kotiaetsivä kissa on myös steriloitu tai kastroitu. Huomioithan, että edellytämme pennun steriloinnin tapahtuvan kohtuullisen ajan sisällä, yhdistys kuitenkin osallistuu kuluihin kuittia vastaan 25 % osuudella.

17.8.2014 Kuulumisia kodista:

”Meille saapui 17.8. pikku Stina-neiti, joka nimettiin nopeasti uudelleen Milliksi. Milliä odottamassa oli 4kk ikäinen Ragdoll-tyttö Lola. Neiti kun päästettiin pois kuljetuskopasta, lähti hän ensimmäisenä rohkeasti tutustumaan taloon. Oikein reipas tyttö siis! Alkuun Lola vain seurasi Milliä kiinnostuneena, mutta kun naamatusten osuivat, pientä sähinää ja murinaa isomman suusta kuului. Kolmen tunnin päästä kuitenkin jo tyytyväisenä leikkivät ja jahtasivat toisiaan.

Milli on myös mielettömän ihmisrakas ja kiltti tyttö. Kehrää hulluna kun näkee minut ja yksin ei tarvitse sohvalla kauaa istua, kun hän on jo sylissä hilloamassa. Ruoka myös maistuu jopa siinä määrin, että myös isomman kaverin eväät hotkaistiin toisen naaman edestä 🙂 Vähän tuo vanhempi prinsessa nyt murjottaa allekirjoittaneelle, mutta eiköhän hänkin kohta lepy kun tajuaa, että uusi ystävä on tullut jäädäkseen. Aivan ihana pieni kehruukone.”

19.3.2015 Kuulumisia kodista:

“Meillä kohta 9 kk asustellut Milli voi mainiosti. Ihanampaa kissaa en voisi kuvitella omistavani. Milli tunnistaa hyvin oman nimensä ja tulee aina kutsuttaessa syliin. Tosin takiaiseksikin nimetty neiti on aina siellä missä ihmisetkin ja häneen ei tarvitse kuin katsoa, niin kuuluu jo kehräys ja hän on innokkaana tulossa syliin. Ovikello kun soi, on Milli & kumppanit ensimmäisenä vieraita ovella vastassa. Monet ovatkin nauraneet, ettei meillä mitään kissoja ole, vaan koiria, kun käytös on niin sen suuntaista. Millillä oli entuudestaan kaverina ragdoll tyttö Lola ja joulukuussa otimme vielä sokean raggis pojan Onnin, tyttöjen seuraksi.

Aina kun Onni tulee Milliä vastaan kurisee tämä, kuin ilmoittaakseen että ketä vastassa on (toiselle kissalle hän ei tätä tee, vaikka he ovatkin todella läheisiä) ja välillä kun Onni on yksin keittiössä, tulee Milli “hakemaan” pojan sinne missä me muutkin olemme. Hän siis kävellessään maukuu ja samalla katsoo seuraako Onni.”

 

Varaajana toimi Heidi

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: