Päivitetty 10.11.2014

Kodin saanut koira: JEWEL


Jewel prof

 

JEWEL

* 2-3 vuotias

* Narttu

* steriloidaan

* Romaniassa.

 

 

 

06.11.2013

Romaniassa tiineenä olevan narttukoiran hylkääminen ympäristön armoille on täysin arkipäivää. Siksi useat pennut syntyvätkin kadulle, usein vaarallisiin oloihin ja ympäristöihin. Tämän todellisen jalokiven eli Jewelin ja sen neljän pennun tarina vaikuttaisi olevan juurikin tällainen.

Eläinsuojelija Roxana Deissima havaitsi lokakuun lopulla tämän pienen perheen harhailemasta kaduilta. Perhe oli asettunut asumaan hyvin vaaralliselle alueelle junanradan varteen, työmaa-alueelle.  Perheeseen kuulu emä Jewel ja neljä pentua, kaksi narttua ja kaksi urosta. Jewelin ja pentujen onneksi Roxana pystyi järjestämään tälle perheelle paikan omaan mini shelteriinsä ja näin perhe pääsi turvaan ja keräämään voimia ennen kuin matka uuteen kotiin voi alkaa. Etsimme nyt emä Jewelille, sekä kahdelle rohkeimmalle pennulle, eli nartuille Pearlille ja Diamondille rakastavia koteja Suomesta. Jewelin urospennut ovat vielä liian arkoja etsimään itselleen koteja.

Jewel on n. 2-3 vuotias narttukoira, kooltaan keskikokoinen 45 cm korkea ja 10-12 kilon painoinen. Jewel tullaan steriloimaan ennen saapumistaan Suomeen.  Jewel on todellinen jalokivi. Aluksi vieraiden seura hieman jännittää, mutta Jewel rentoutuu todella nopeasti ihmisten seurassa ja jo ihan parissa minuutissa Jewelistä kuoriutuu huomiota hakeva, äärettömän ystävällinen ja rapsutuksia rakastava neito.

Naaman arvista päätelle Jewelin elämä ei ole ollut ihan helppoa, mutta siitä huolimatta tämä herkkä, herttainen ja iloinen neiti on säilyttänyt reipaan ja luottavaisen  asenteensa ihmisiin. Reipastuessaan Jewelistä kuoriutuu leikkisä ja elämää pursuava nuori koira, josta tulee varmasti uudelle omistajalleen luotettava kumppani elämän kaikkiin hetkiin. Jewel on erittäin tasapainoinen nuori koira, joka tulee rakastavissa kotioloissa kirkastumaan todelliseen jalokiven hehkuunsa.

10.10.2014
Jewelin odotus on ollut pitkä ja harras. Edelleen Jewel odottaa. Aikaa on kulunut lähes vuosi ja tässä ajassa Jewel on sairastanut sydänmadon, saanut siihen hoidot ja selvinnyt taas terveiden kirjoihin. Vaikka sydänmadosta harvemmin on mitään hyötyä tai apua koiralle, Jewelin tapauksessa havaittiin synnynnäinen sydänvika, joten tyttö jatkaa kodin etsintäänsä erityisadoptioissa.

Jewelin sydänvika on nimeltään bradykardia, joka tarkoittaa harvalyöntisyyttä. Bradykardiassa sydämen syke on hitaampi kuin normaalisti. Tämä aiheuttaa sen, että verenpaine on normaalia matalampi. Tästä syystä veri ei välttämättä kierrä yhtä hyvin kehon ääreisosiin (pää, raajat), mikä saattaa aiheuttaa pyörtymistä ja joskus harvoin myös kouristelua.

Jewelillä bradykardia ei oireile tällä hetkellä lainkaan. Vaiva vaikuttaa Jeweliin rauhoittavasti, eikä se ole mikään reuhaaja tai remuaja muutenkaan. Jatkossa voi toki tulla hetkiä, jolloin lääkärin apua tarvitaan ja Jewel tulee joka tapauksessa tarvitsemaan jatkuvaa seurantaa loppuelämänsä.

Erityisadoptiokoirien kulukorvaus on aina tapauskohtainen.

Jewelille etsitään kotia, jossa tasapainoisessa suhteessa on sitoutuneisuutta, motivaatiota, ulkoilua, turvallisuutta ja roppakaupalla rakkautta.

20.10.2014
Jewel on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

Jewel saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, steriloituna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passilla varustettuna. Tutustuthan huolella ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoption kustannuksiin.

Tämän jalokiven kodinetsinnässä avustaa Johanna Lisko

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.