Kodin saanut: NOROCEL (nyk. Kyösti)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

NOROCEL

* n.2 vuotias

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

6.4.2013

Romanialainen eläinsuojelija Anda Murgu löysi pienen Norocel-pojan vajaan puolen vuoden ikäisenä. Se oli jäänyt auton alle ja sen molemmissa takajaloissa todettiin murtumia. Norocel leikkautettiin eläinlääkärissä, toipuminen leikkauksesta oli luonnollisesti pitkä, mutta varsin tuloksekas! Tänäpäivänä Norocelin liikkumisesta kukaan asiasta tietämätön ei voisi aavistaa millainen kohtalo tällä pojalla alun alkaen on ollutkaan. Tästä syystä Norocel on saanut myös toisen nimensä, Lucky!

Onko kenties Norocelin vaikea alkutaival antanut sille sen äärimmäisen hienon, rakastettavan ja positiivisen luonteen? Norocelille on vaikea olla keksimättä muutakuin positiivisia sanoja: se on iloinen, leikkisä, aktiivinen, hauska ja voisi jopa sanoa että se on hirvittävän huumorintajuinen koira. Norocel tulee toimeen kaikkien toisten koirien kanssa, se on äärimmäisen ihmisrakas, sosiaalinen ja työntää kuononsa lähes joka paikkaan missä vain jotain tapahtuu 🙂

Norocelin säkäkorkeus on n.50 cm hujakoilla ja painoa pojalle on kertynyt parinkymmenen kilon verran.

Norocel etsii kotia, jossa aktiivinen liikunta ja ylipäätään toimeliaisuus on keskeinen osa perheen arkea ja josta ennestään löytyy koirakokemusta. Koska Norocel on elänyt varsin vapaata ja omalla tavallaan villiäkin elämää Andan luona, sen koulutus kotikoiran saloihin on aloitettava täysin alusta. Tämän pojan luonteella se varmasti tulee onnistumaan, kunhan tuleva omistaja jaksaa olla pojan kanssa kärsivällinen ja johdonmukainen.

Norocel tullaan kastroimaan ennen uuteen kotiin luovuttamista.

9.5.2013

Jospa vain Norocel voisi aavistaa millainen kesä sillä voisi olla edessään. Vesileikkejä tuhansien järvien maassa, riemullisia ystäviä koirapuistoissa, perheenjäsenten rapsutuksia uuvuksiin saakka….mutta vain se oma perhe vielä puuttuu. Jos haluat elämääsi vauhtia, mutta toisaalta myös rakastettavia hetkiä koirasi kanssa, on Norocel siihen täydellinen valinta!

13.5.2013

Lisätty Norocelille pieni videonpätkä, jossa poika touhuaa omiaan 😉

12.6.2013

Norocel on ensimmäisiä koiria jotka tulevat tervehtimään kun astut jalallasi Anda Murgun pihalle. Vauhdikas, iloinen ja toimelias poika juoksee suukottelemaan ja hakemaan sylin täydeltä rapsutuksia, se on niin iloinen vieraista ihmisistä!

Norocel elää tarhassa kahden narttukoiran kera. Ollessamme Andalla samaan häkkiin laitettiin kolmaskin narttu, vanhempi rouvas. Jostain syystä Norocel ei pitänytkään tästä, vaan antoi mummolle kyytiä, jolloin vanharouva poistettiin rauhoittumaan toiseen paikkaan. Norocel tulee pääsääntöisesti toimeen toisten koirien, etenkin narttujen kera, mutta aina joskus kemiat eivät koirien välillä vain toimi.

Norocelin säkäkorkeus on 47 cm.

26.7.2013

Pettämätön Norocel ei edelleenkään jätä uusia vierailijoita kylmäksi. Poika viuhtoo menemään ihmisten keskellä, koheltaa, suukottelee ja änkeää syliin saamaan hellyyttä.

Aktiivinen ja paljon ihmiseen kontaktia ottava poika kaipailee edelleen omaa kotia, missä se voisi jakaa ilohepuleita omistajansa kera ja tuottaa hyvänolon tunnetta pelkästään olemalla oma itsensä 🙂

Lisätty Norocelille uusia kuvia ja video.

31.8.2013

Pettämätön Norocel ei jättänyt jälleen ketään Kulkureiden matkaajaa elokuun reissulla huomioimatta! Siellä missä Norocel, siellä myös tapahtuu 😉 Onneksi kaikki tämän hyväntahdonlähettilään aikaansaama huomio on positiivista ja iloista!

Aktiivit kirjasivat Norocelista näin: “erittäin ystävällinen, huomionhakuinen sekä kiltti. Tulee toimeen kaikkien kanssa, ei hauku ja odottelee kiltisti huomiota ihmisiltä”. Ei siis varsinaisesti uutta tietoa, mutta kun lähes kaikki aktiivimme ovat päätyneet samaan arvioon, niin eihän poika voi olla kuin täyden kympin koira 🙂

Lisätty pari uutta kuvaa pojalle.

7.9.2013

Hymypoika Norocel on tulossa Suomeen kotihoitoon 13.9.2013

16.9.2013

Norocel saapui suomeen perjantaina 13.päivä. Tuo päivä ei kuitenkaan ollut pojalle epäonnen päivä, päinvastoin!

Hymypoika on nyt ollut muutaman päivän kotihoidossa ja ohessa ensikuulumisia eiliseltä:

Norocelin ensimmäinen päivä kotihoidossa alkaa olemaan takanapäin. Kaikki on sujunut hienosti. Kun tulin töistä kotiin, vastassa oli kolme vispilähäntää Lähdimme samantien nauttimaan ulkoilusta ja auringosta. Päivän ohjelmaan on myös kuulunut tutustumista asuntoomme (varsinkin keittiöön – jääkaappi ja toinen herkkukaappi bongattu , herkuttelua (metwursti rules – ainakin Noron mielestä) sekä mattojen rullausta omien koirien kanssa. Poika on vielä hieman ujo, mutta parempaan suuntaan mennään koko ajan. Exspot annettu ja Axilur aloitettu. Huomenna mennäänkin sitten panta/valjasostoksille, niin on Norocelillakin ihan ihka omat tarvikkeet.

Norocel hiukan arasteli varsinkin toista koiraani, mutta nyt ne ovat tuossa touhottaneet yhtenä jenginä, joten parempaan suuntaan mennään ja yhteinen lenkkeily tuntuu auttavan kovasti. Norocelilla on ihan oma pesä, tai melkeinpä teltta keittiössä 🙂 Noro hakeutui koko ajan pöytien ja tuolien alle, joten laitoin sille pienen pesän tuolien väliin ja siihen pienen peitteen päälle, ja siellä poika nukkuskelee rauhallisesti aina kun ei ole mukana touhuissa. Kasvattiäippä on ainaskin ihan myyty nyt jo Aivan ihana koiruus… aivan mahtava…. mistä näitä ihanuuksia oikein tulee 🙂

Lisätty Norocelille muutama uusi kuva.

21.9.2013

Ohessa kotihoitajan kertomaa ensimmäisen yhteisen viikon jälkeen:

Kohta alkaa olemaan Noron ensimmäinen viikko Suomessa takanapäin. Kuulin ensimmäistä kertaa Norocelin haukun ja olin että voihan aawwwwwwwwwwww 🙂 Siitä lähtee niin mielettömän hauska ääni kun se poika “haukkuu”. Noro on ollut tosi tosi hiljanen, mutta äsken joku käveli etupihalla ja omat koirat alkoivat haukkumaan ja Noro liittyi kuoroon parilla pikku haukulla. Voi että kunseoliniinhauskanihanavingahdusihankuinpehmoinenpikkuinenkumiankka 😀 En tiedä oliko tuo ihan sen normi haukkua, mutta kyllä oli hauskan kuuloinen!

Norocelista on pelkkää hyvää kerrottavaa. Norocel on alusta saakka ollut sisäsiisti, eikä sisälle ole tapahtunut ensimmäistäkään vahinkoa. Poitsu on todella hellyydenkipeä ja koittaa kiivetä syliin halittavaksi. Norolla on hauska tapa “halata”, olin polvillani lattialla ja Noro seisoi etukäpälät minun olkapäilläni ja siinä sitten tuhistiin yhdessä ja näytti Noro olevan valmis halimaan vaikka koko loppuillan. Norocel on kyllä reipas ja iloinen huiskuhäntä, mutta se on kuitenkin myös todella rauhallinen. Se ei sinkoile paikasta toiseen eikä “häsellä” vaan lähinnä seurailee ja pyörii jaloissa. Muutenkin Noro on todella tasaisen oloinen koira, hiukan arka edelleen, mutta todellakin erittäin suloinen pieni herrasmies. Täytyy Norosta vielä sen verran sanoa, että se on ihan mahdottoman kaunis koira. Jos Noro on näyttänyt upealta kuvissa, niin upea hän on myös luonnossa. Katselin juuri lenkillä sitä, ja sillä on todella kaunis kullanpunaruskea turkki, jossa hieman mustaa joukossa.

Noro on ainakin tähän asti ollut kiinnostunut ennemminkin ihmisistä kuin muista koirista. Aivan alussa oli pari pientä kärhämää kun lauma haki uutta järjestystä, mutta sen jälkeen ovat olleet sulassa sovussa. Norocel puolustaa kärkkäästi omia luitaan (alussa myös oli tosi hanakka puolustamaan leluja), ja saattaa koittaa mennä ottamaan muiltakin, jos vain tilaisuuden saa. Koitettiin alussa katsoa, että jos yhdellä on lelu niin kaikilla muillakin olisi lelu nenän edessä, ja nyt on nuo lelut ollut vapaasti lattialla, eikä niistä enää ole ollut mitään ärinää.

Norocel on hiukan leikkinyt omien koiriemme kanssa, mutta ei kuitenkaan näytä tukeutuvan niihin niin voimakkaasti kuin ex-hoidokkimme. Vaikea tietysti sanoa, mikä tilanne olisi, mikäli täällä ei olisi lainkaan muita koiria, kun Noro on kuitenkin tottunut muiden koirien seuraan tarhalla. Olen käynyt Noron kanssa lenkillä sekä yksin että meidän omien koirien kanssa, ja Noron käyttäytymiseen toisten koirien länsäolo tai puuttuminen ei ole kummemmin vaikuttanut. Kaiken kaikkiaan aivan mahdottoman upea ja mahtava koira… jotenkin niin kaikinpuolin täydellinen otus…!

Lisätty uusia kuvia Norocelille.

24.10.2013

Norocelin kotihoidon arjesta uutta päivitystä:

Norocel kotiutui Suomeen meidän hoitoomme todella nopeasti. Noro on alusta saakka ollut sisäsiisti, eikä mitään eroahdistukseen viittaavaa ole ilmennyt. Poika on viettänyt päivänsä nätisti kahden koirakaverinsa kanssa, eikä mitään ongelmia ole ilmaantunut.

Norocel on tyypillinen nuori koira, joka tykkää temmeltää, rullailla mattoja ja riehua, mutta toisaalta poika on myös rauhallinen, ja rakastaa kaikenlaisia huomionosoituksia. Norocel on todella huomionkipeä, ja se onkin mukana päivän touhuissa lähes koko ajan. Norolla on hieman paheellinen tapa hyppiä ihmisiä vasten, jos mokomat eivät heti ymmärrä, että Noron rapsuttelu ja paijailu tulee ensin ja kaikki muu sen jälkeen 🙂 Norocelin mieleen ovat pehmolelut sekä luut ja pehmoleluksi soveltuvat erittäin hyvin myös lattialle tippuneet lapaset tai sukat, joiden kanssa on sitten kiva riehua 😉 Norocelin kanssa samassa “kimppakämpässä” asustelee myös kani, johon Noro on tutustunut ja he tulevat hyvin toimeen keskenään.

Noro kulkee suhteellisen nätisti hihnassa, mitä nyt joskus saa pieniä hepuleita. Toisten koirien ohitus vaatii vielä harjoittelua. Norocel olisi innokkaasti menossa tapaamaan muita koirakansalaisia ja hän saattaakin ilmaista tämän tekemällä erilaisia piruetteja ja kaariloikkia. Norocel on tavannut ulkona tyttökoiria, joiden kanssa hän on tullut melko hyvin toimeen,kuitenkin hieman vastapuolesta riippuen, toiset uroskoirat eivät ole Norocelin mieleen.

Itsepäinenkin Norocel osaa olla, varsinkin jos on kyse hänen valtaamastaan sohvasta tai sängystä; alas ei tulla muuta kuin ehkä nostamalla ja takaisin sohvalle/sängylle juostaan heti, kun silmä välttää 😉

Norocel oppii uusia asioita valtavan nopeasti, nameilla avustettuna. Kokonaisuutena: poika on lähes täydellinen! Norocel on todella tasapainoinen ja soveltuisikin varmasti monenlaiseen kotiin, jossa hänet huomioitaisiin rakastavana perheenjäsenenä. Kaiken kaikkeaan Norocel on on oikea lottovoitto <3

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

4.11.2013

Norocelia kohtasi varsinainen onnenpotku. Sitä käytiin tapaamassa kotihoitopaikassa ja poika on tänään matkustanut uuden perheensä mukana omaan kotiinsa.

Norocelin varausta hoiti Kata

Uusi video Norocelista, kuvattu 19.7.2013

Ylemmässä videossa Norocel, kuvattu 6.6.2013

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: