Muu maailma ei pysähdy, apua tarvitaan

Vaikka adoptiokuljetukset jouduttiin perumaan, Cosoban tarha laittamaan karanteeniin ja kaikki tarhan häkit, paddockit ja nurkat ovat koiria täynnä, ei maailma ympärillä pysähdy. Koirien hylkääminen ei lopu, pentujen syntymisessä ei ole taukoja. Siitä raastava muistutus oli taas eräänä aamuna tarhan porteilla odottava yllätys.

Tullessaan aamulla töihin, Cosoban tarhan työntekijöitä odotti portilla kaksi kiinni sidottua pussia. Niin absurdilta kuin se meistä tuntuukin, he tiesivät heti, mitä odottaa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun pusseihin sullottuja koiria löytyi läheisistä ojista, teiltä tai tarhan porteilta. Myös tällä kertaa pusseista paljastui kaksi koiraa: emo ja sen vielä kovin nuori pentu. Todennäköisesti se klassinen romanialainen hylkäämistarina: steriloimaton emo tuli siitetyksi ja synnytti pennun, josta perhe ei voinut tai halunnut pitää huolta. Ja niin molemmat hylättiin koiratarhalle.

Cosoban tarhalta ei poistu kahteen kuukauteen karanteenin aikana yksikään koira, mutta sitä vaikeampi onkin pitää uusia koiria ulkona. Koska mitä itse tekisit, jos löytäisit kodittomia koiria muovipusseista työpaikkasi oven edestä? Vaikka kotisi olisi koiria täynnä ja tilisi tyhjä, pystyisitkö sulkemaan silmäsi ja jättämään ne siihen tietäen, että sinä olisit niiden ainoa mahdollisuus elämään? Näihin kysymyksiin romanialaisten eläinsuojelijoiden on otettava kantaa lähes päivittäin.

Pitkällä tähtäimellä steriloinnit ovat Romanian koiraongelmaan ainoa ratkaisu, mutta juuri nyt, tässä kaikkien vaikeuksien keskellä, me voimme vain tehdä kaikkemme, jotta Cosoban tarhan koirilla, työntekijöillä ja omistajalla Adinalla olisi edes hitusen verran helpommat tulevat kaksi kuukautta. Voimme myös osaltamme auttaa siinä, että penikkataudin seurauksena ei tulisi enempää kuolonuhreija ja että tauti saataisiin nopeasti hallintaan.

Osallistu #ApuaCosobaan-keräykseen:

1. Tee lahjoitus Facebook-keräyksen kautta.

2. Tee MobilePay-lahjoitus lähettämällä summa numeroon 23855 ja kirjoittamalla viestiksi COSOBA.

3. Tee tililahjoitus tilille FI73 1029 3000 3566 41 viittellä 1258.

Kiitos!

 

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.