Kodin saanut koira: TEKLA

Syntymäaika: n. 11/2018
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
14.3.2019
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adinalla on takanaan 20 vuoden ura eläinlääkärinä, ja lähes yhtä kauan hän on auttanut Romanian kodittomia koiria. Adina kuitenkin otti suuren askeleen eteenpäin rescuetyössään vuonna 2015, kun hän vuokrasi Cosoban kylästä vanhan, ränsistyneen maatilan tontteineen.

Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017. Sen kautta Kulkurien adoptio-ohjelmaan on valittu paljon koiria. Adina viettää Cosoban tarhalla huomattavan paljon aikaa. Hän huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä. Kun Kulkurien aktiivit vierailevat Cosobassa, siellä on aina tapahtunut paljon edistystä edelliseen kertaan nähden. Tarhalla asuu jatkuvasti noin 200 koiraa ja lisäksi Adina majoittaa siellä maksua vastaan muiden eläinsuojelijoiden koiria.

Cosoban tarhalta löytyy kaunis ja hoikka, brindlevärityksen omaava narttu. Aktiivimme kohtasivat tämän upean tapauksen joulukuussa 2019 ja tyttö pääsi mukaan adoptio-ohjelmaan. Nimeksi koiralle valikoitui Tekla.
Cosoban tarhalle Tekla päätyi yhtä aikaa kahden muun koiran kanssa lokakuussa 2019. Kaikki kolme koiraa päätyivät tarhalle, niiden omistajan kuoltua. Tekla ottaa vieraat avosylin vastaan, on todella avoin, ystävällinen ja iloinen vieraista. Tekla kuuluu niihin koiriin, jotka eivät varmasti sovi pelkästään sohvalla makoilijoiksi ja siitä saattaisi saada seuraa yhteiseen tekemiseen ja harrastuksiin. Teklan ei kuultu haukkuvan tarhalla, mutta tähän saattaa tulla muutos uudessa kodissa. Toisien koirien kanssa Tekla on tullut tarhalla toimeen ongelmitta. Tällä hetkellä Tekla on todella hoikassa kunnossa ja tulee tarvitsemaan lisäkiloja. Rakenteeltaan Tekla on silti siro ja hoikka koira. Tekla on kooltaan n. 55 cm ja painaa n. 17 kiloa.

Päivitykset
19.9.2020
Tekla matkasi Suomeen oman perheensä luokse.

12.6.2020
Epävarmoihin aikoihin mahtuu myös iloa – Tekla on varattu vihdoin omaan kotiinsa. <314.3.2020
Ihastuttava Tekla odottelee edelleen omaa kotiaan tarhalla. Teklan käytöstä testattiin kissojen kanssa. Tästä lisätty muutama kuva sekä video.

23.12.2019
Kuvankaunis Tekla pääsi mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan.

________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tekla saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi se on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Teklan yhteyshenkilönä toimii Mari Jokinen.

 

.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: