Kodin saanut koira: NANA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

NANA

* n. 2 vuotta

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa

 

 

 

20.11.2013

Yhteistyökumppanillamme Anda Murgulla on rakenteilla uusi tarha Bukarestin liepeille. Nana-neitonen olikin uuden tarhan ensimmäisiä asukkaita, kun se löytyi vaeltelamasta yksikseen tarhan liepeiltä. Nana oli löydettäessä hyväkuntoinen, mikä viittaa siihen, että se on ollut jonkun oma koira, kunnes omistaja on todennut Nanan tarpeettomaksi ja hylännyt sen vain kylmästi elelemään oman onnensa nojaan. Nanan onneksi sen reitille eksyi Anda ja tyttö pääsi uudelle tarhalle turvaan ja sieltä käsin etsimään sitä loppuelämän kotia.

Nana on luonteeltaan avoin, reipas ja iloinen. Sen häntä heiluu valtoimenaan ihmisiä nähdessään ja tyttö ottaa mielellään kontaktia ihmiseen. Nana on siis hyvin ihmisrakas, mutta ei kuitenkaan millään tavalla itseään kokoajan tykö tuova, vaan kohtelias koira. Nana tulee hienosti toimeen myös muiden koirien kanssa. Nanan lokakuussa tavanneet Kulkurien aktiivit luonnehtivat Nanaa aivan ihanaksi, täyden kympin koiraksi 🙂

Nana etsii nyt sitä loppuelämän kotia, jossa nauttia rakkaudesta, huomiosta ja normaalista kotikoiran arjesta. Vaikka Nanalla on todennäköisesti ollut joskus oma koti, tulee uuden perheen varautua opettamaan Nanalle kaikki kotikoiran tavat hihnakävelystä sisäsiisteyteen. Nanasta joku onnellinen tulee samaan mitä mahtavimman perheenjäsenen.

Nana on noin 35 cm korkea ja painaa suunnilleen 15 kiloa.

Nana tullaan luovuttamaan steriloituna, rokotettuna, sirutettuna, loishäädettynä ja tautitestattuna. Nanalla tulee myös matkassaan oma Eu-passi.

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!
29.3.2014
Nana pääsi tänään pitkän odotuksen jälkeen omaan kotiin Suomeen 🙂
Nanan kodinetsinnässä auttaa Anna-Aurora

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: