Häkkikummius

Yritys, kaveriporukka, yhteisö, yhdistys tai yksityinen henkilö!

CARPE pähkinänkuoressa

Carpe-projekti on romanialaisen eläinsuojelija Carmen Mandescun ja Rescueyhdistys Kulkurit ry:n yhteinen projekti. Projektin tavoitteena on rakentaa romanialaiseen Mitrenin kylään 150 kodittoman koiran tarha, jossa koirista pidetään huoli ja ne pääsevät mahdollisuuksien mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Projekti startattiin toukokuussa 2016 ja se jatkuu, kunnes tarha on valmis. Kulkurien ja Mandescun yhteistyö jatkuu eri muodoissaan myös tämän jälkeen ja kaikki Carpen tarhan koirat pyritään saamaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan. Lisäksi Carpe ja Kulkurit tulevat järjestämään paikallisia edukatiivisia tilaisuuksia sekä sterilointiprojekteja sekä -kampanjoita. Tarha rahoitetaan suurelta osin suomalaisin yksityislahjoituksin ja yrityssponsoreiden avulla.

 

Tarjosimme yrityksille ja ykityishenkilöille mahdollisuuden tukea Carpe-projektia ryhtymällä Häkkikummiksi. Nyt kaikki häkit ovat kumminsa löytäneet!

Häkkikummiksi pystyi ryhtyä sekä yritykset että yksityishenkilöt vaikka kaveriporukalla (porukka koottava itse). Häkkikummiudella kustannetaan paitsi rakentamisesta syntyviä kuluja, myös tarhan ylläpidosta ja koirien hyvinvoinnista huolehtimisesta aiheutuvia kustannuksia. Häkkejä on yhteensä 65 kpl, joista 6 on sisähäkkejä ja 59 ulkohäkkejä. Myytäviä häkkejä oli 56 kpl, loput on suunniteltu tulevan foster-käyttöön. Tarhan pohjapiirustuksen näet tämän tekstin lopussa.

  • Yhden häkin kummius maksaa 300€.  Kummius on ikuinen ja maksu kertaluontoinen.
  • Häkkikummi saa halutessaan keksiä nimen häkille ja tämä nimi sekä kummin/kummien nimi tulee kaiverrettuna häkin seinään kiinnitettävään laattaan sekä tarhan portille kiinnitettävään laattaan.
  • Häkkikummi saa lisäksi sähköisen diplomin todisteeksi kummiudestaan.

Carpe tarhan pohjapiirrustus

 

Lisäksi:

Yritykset:

  • Mainostamme yritystä vuoden ajan yhteensä neljä (4) kertaa kolmen (3) kuukauden välein Kulkurien Facebook-sivulla (yli 17 000 tykkääjää) ja Instagramissa (yli 4 000 seuraajaa). Julkaisujen pohjana käytämme häkkikummiksi ryhtymistä sekä häkkikummin kuulumisia, lisäämme julkaisuun yrityksen logon ja ohjaamme seuraajiamme yrityksen omille kanaville.
  • Yrityksen logo lisätään yrityssponsori-sivulle.
Yksityiset:

  • Häkkikummi saa kuulumisia kummihäkistään ja sen asukkaista kahden (2) vuoden ajan neljä (4) kertaa vuodessa Carpen tarhalla asuvalta Kulkurien aktiivilta Veera Nurilta.

 

 

 

 

 


Varaukset ja lisätiedot:

Yritykset: Mia Takolander, mia.takolander (at) kulkurit.fi. Också på svenska.
Yksityishenkilöt: Nora Anttila, nora.anttila (at) kulkurit.fi