Rescueyhdistykset kokoontuivat luomaan yhteisiä standardeja

Tärkeitä uutisia rescuekentältä!

Rescueyhdistykset kokoontuivat Helsingissä 1.4.2018. Tapaamisen tavoitteena on luoda yhteisiä standardeja rescuetoiminnalle.

Rescuetyötä tekevien yhdistysten välille on pyritty muodostamaan yhteistyöprojektia jo useamman vuoden ajan, mutta tämä on jäänyt aina suunnitteluasteelle. Nyt projekti on saanut uutta tuulta purjeisiinsa!

Jokainen yhteistyösuhde alkaa tapaamisella ja ensimmäinen askel toteutettiin tänään. Helsingissä pidettiin vastuullista rescuetoimintaa kuvaavan Responsible Rescue -sertifikaatin ensimmäinen suunnittelukokous.

Sertifikaatin avulla tulevaisuudessa on mahdollista varmistua siitä, mitkä ulkomaisia rescuekoiria Suomeen adoptoivat yhdistykset noudattavat toiminnassaan yhteisesti sovittuja vastuullisen toiminnan kriteereitä. 

Kriteereihin tulee sisältymään turvalliseen adoptioon liittyviä seikkoja, esimerkkinä adoptioprosessi ja tautiriskit, sekä muun vastuullisen toiminnan tunnusmerkkejä.

Kokoukseen osallistui 23 eri yhdistyksen edustajia. Lisäksi eläinlääkäri Tanja Hakkarainen oli paikalla antamassa ohjeistusta eläinlääkinnällisistä asioista. 

Lähiviikkoina viimeistellään kokouksessa sovitut vastuullisen tuonnin kriteerit ja yhteistyön muodot. Lisäksi Responsible Rescue -sivusto julkaistaan kevään aikana. Projektista tiedotetaan lisää sen etenemisen myötä.

 

Kokoukseen osallistuivat seuraavat yhdistykset:

Argos Rescue ry
Auringonkoirat ry
Autetaan Eläimiä ry
Balkanin Koirat ry
Dog Force One ry
Eläinten Suojakoti Toivo ry
Elämä Koirille ry
Espanjan Katukoirat ry
Espanjan Kulkukoirat ry
Galgos del Fénix ry
Hard Luck Paws ry
Kodittomat Bulgarian Koirat ry
Kodittomien Koirien Ystävät ry
Kyproskoirat ry
Los Perros de Andalucia en Finlandia ry
Nobody’s Dog ry
Pet Rescue Finland ry
Rekku Rescue ry
Rescue Me Spain ry
Rescueyhdistys Kulkurit ry
Rescue-ystävät ry
Viipurin Koirat ry
Venäjän Katukoirat ry

 

Lue myös:

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää

Tiedote 15.9.2023: Ruokaviraston koirarekisteri

Mikä koirarekisteri? Koirarekisteri on Ruokaviraston ylläpitämä viranomaisrekisteri, johon talletetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 68/2022 5 § mukaiset tiedot koirista ja koirien haltijoista. Rekisteri on avautunut koirien haltijoille käytettäväksi...

lue lisää

Toimintakertomus 2022

YLEISTÄ Rescueyhdistys Kulkurit ry on eläinsuojelun parissa toimiva aatteellinen ja yleishyödyllinen yhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 2012 ja se toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti. Yhdistyksen tavoitteena on eläinten kokonaisvaltaisen...

lue lisää

Toimintasuunnitelma 2023

Rescueyhdistys Kulkurit on aloittanut toimintansa toukokuussa 2012. Yhdistyksen tavoitteena on vaikuttaa kohdemaansa Romanian eläinsuojelulliseen tilanteeseen kestävällä ja monitahoisella tavalla. Merkittävimpinä toimintakeinoina ovat kohdemaassa tapahtuvat...

lue lisää

Kulkurien uusi hallitus 2023-2024 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 20.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2023-2024. Nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Olen toiminut Kulkurien aktiivina vuoden 2018 alusta...

lue lisää