Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi!

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi avoimuus, läpinäkyvyys ja ennakkoluulottomuus. Siksi haluammekin jatkuvasti kehittyä ja pitää toimintamme innovatiivisena ja ajankohtaisena unohtamatta milloinkaan perimmäisiä intressejämme kodittomien koirien auttamisessa.  

Kulkureissa toimii tällä hetkellä yhden osa-aikaisesti palkatun työntekijän ja kahden osa-aikaisen palveluntarjoajan lisäksi noin 80 aktiivista vapaaehtoistoimijaa, sisältäen viisihenkisen hallituksen. Toimintamme on pitkälle prosessoitua ja meille on tärkeää luoda vapaaehtoistoimijoillemme selkeät ja turvalliset raamit, joiden sisällä he saavat toimia usein varsin omatoimisesti, kuitenkin ryhmän ja ohjaajan tuen ollessa aina käytettävissä. 

Haemme nyt joukkoomme uutta vapaaehtoistoimijaa verkkokauppamme Hobo Shopin postitustehtävään! 

Kulkurien verkkokauppa Hobo Shop on yhdistykselle tärkeä varainkeruun muoto ja olemme viime vuosina panostaneet merkittävästi Hobo Shopin toimintaan. Hobo Shopissa myydään koiraperheille hyödyllisiä, käytännöllisiä ja hauskoja tuotteita, ja pyrimme huomioimaan tarjonnassamme erityisesti vastuullisen kuluttamisen ja ekologisuuden. Hobo Shop-tiimissä työskentelee noin kymmenen hengen tiimi ja etsimme nyt joukkoon työpatia toiselle postittajalle. Tehtävään perehdytetään työkohtaisesti ja vapaaehtoistyötä tehdään omasta kodista käsin. 

Toivomme hakijoilta sitotuneisuutta vapaaehtoistyötä kohtaan, avointa mieltä ja kykyä toimia niin itsenäisesti kuin ryhmässäkin. Tarjoamme vapaaehtoistyöpaikan innostavan, merkityksellisen ja vastuullisen eläinsuojelutyön parissa, turvallisen ja motivoivan työympäristön sekä mahdollisuuden kasvattaa osaamistaan täysin uudella osa-alueella. Työstä ei makseta rahallista korvausta, toimijoillemme mahdollisuus auttaa kodittomia eläimiä on suurin työstä saatava palkinto. 

Etsimme Hobo Shopiin toista postittajaa mielellään joko niin että asut Tapanila-Lahela välillä, tai sinulla on auto käytettävissä ja pystyt noutamaan kannatustuotteita säännöllisesti Lahelasta postitusta varten, tai vaihtoehtoisesti pystyt pitämään kotona valmiina isohkoa varastoa kannatustuotteita. 

Tilausmäärät Hobo Shopissa ovat vaihtelevia, mutta keskimäärin viikkotasolla on noin 10-15 tilausta viimeisen vuoden aikana. Joulusesonki on kiireisempää, muulloin hieman rauhallisempaa.

Aloitusta toivomme mielellään mahdollisimman pian.

Hobo Shopin tuotevalikoimaan voi tutustua osoitteessa: https://www.hoboshop.fi/ 

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen rekrytointi@kulkurit.fi viimeistään 2.6.2025. Täytämme paikan heti sopivan hakijan löytyessä. 

Lisätietoja
Salla Honkapää
salla.honkapaa@kulkurit.fi
040-7556081

Lue myös:

Kulkurien Luentopäivä 24.8. Kansallissalissa

Oletko kenties miettinyt miten pitäisit yllä koirasi hammashygieniaa? Asustaako kotonasi pikku remmiräyhääjä, ja et tiedä mitä tehdä? Tai kiinnostaisiko sinua ylipäätään tietää koirien hyvinvoinnista enemmän? Tervetuloa Kulkurien ensimmäiseen Luentopäivään sunnuntaina...

lue lisää

Kulkurit lomalla 30.6.–20.7.

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 30.6.-20.7.2025. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme joten tässä muutamia...

lue lisää

Avoin rekry sometiimiin

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2025-2026

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 9.5.2025 uuden hallituksen kaudelle 2025-2026. Hallitus järjestäytyi 13.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Essi Tenho hallituksen puheenjohtaja “Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Yhdessä ehjäksi -yleinen tarhakeräys tuotti 24 365,67€

Yhdessä ehjäksi – 24 365,67 x kiitos! ❤️‍ Teidän avullanne 27.–30.4. toteutettu ”Yhdessä ehjäksi” -yleinen tarhakeräys tuotti huikeat 24 365,67 €! Tämä summa ei ole vain valtava luku – se on katto pään päälle, ehjä koppi, turvallinen aitaus, ehjä häkin pohja tassujen...

lue lisää

Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset Lahelassa 8.2.

Tervetuloa Kulkurien ystävänpäivämyyjäisiin – tue eläinsuojelutyötä ostoksillasi!   Lauantaina 8.2.2025 klo 10–14 Lahelassa (Lahelantie 280, Tuusula) järjestetään Kulkurien ystävänpäivämyyjäiset, joissa voit nauttia rennosta tunnelmasta, herkullisista...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi!

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää