Blogiarkistot

Kodin saanut kissa: TRIINU

    Perustiedot ja tausta Kissojen eläinsuojelullinen tilanne Virossa on hyvin samantyyppinen kuin Suomessa. Myös Virossa hylätään paljon kissoja ja liian monta koditonta kissaa joudutaan myös lopettamaan vuosittain. Virossa on kuitenkin edetty harppauksin eläinsuojelutyön saralla sekä paikallisten eläinsuojelijoiden kovan työn

Share

Kodin saanut kissa: LUNA

    3.2.2018 Perustiedot ja tausta Onevetin klinikka on yksi Kulkurien pääyhteistyökumppaneista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt eläin on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. OneVetissa adoptio-ohjelman koirat ja kissat rokotetaan, mikrosirutetaan ja testataan sekä ulko- että sisäloishäädetään. Niille tehdään myös EU-lemmikkieläinpassi. Lisäksi

Share

Kodin saanut kissa: Anssi

    Perustiedot ja tausta  Rescueyhdistys Kulkurit työskentelee aktiivisesti kissojen eläinsuojelullisen tilanteen edistämiseksi niin Suomessa kuin Romaniassakin. Kissatoimintamme pääpaino on auttaa Suomalaisia hylättyjä kissoja tekemällä yhteistyötä muiden eäinsuojelujärjestöjen kanssa. Tavoitteemme on järjestää erilaisia kampanjoita ja tempauksia sekä itsenäisesti että yhteistyössä

Kodin saanut kissa: SIR OLIVER HOPEHILL

19.11.2017 Sir Oliver Hopehill pääsi lentämään Suomeen ja omaan kotiinsa, lauantaina, 18.11.2017. 11.10.2017 Satunnaisesti Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kautta omaan kotiin löytää myös kissa. Näin kävi myös romanialaisen eläinsuojelijan Ioana Bodean Oliver kissalle. Oliver oli puuttuva palanen eräässä perheessä ja haastattelujen

Share

Enkelikissa: MARU.

  Perustiedot ja taustat 26.4.2017 Lukuisten hylättyjen koirien ohella elää Romaniassa vähintäänkin yhtä monta koditonta kissaa. Ongelmat kissojen osalta ovat varsin tutut. Ne elävät vapaina leikkaamattomina ja synnyttävät uusia ja taas uusia pentuja joita kukaan ei halua. Vaikka Kulkurien adoptiotoiminta on

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.