Kodin saanut koira: VITO (team nero)

Perustiedot ja tausta

25.5.2024

Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse:  ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa.

Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.

Vito ja sen sisko Cara löytyivät autiotalosta Carmenin ystävän toimesta maaseudulta kun he olivat vielä hyvin pieniä. Pennuilla ei ollut vettä eikä ruokaa ja ne olivat kovin peloissaan. Tarhalle päästyään he ovat rohkaistuneet ja reipastuneet huimasti. Tällä hetkellä Vito elelee siskonsa kanssa sopuisasti ladossa 9 muun koiran kanssa. Heidät myös kannetaan ladon häkistä ulkoilemaan lehmätarhaan.

Vaikka tällä hetkellä pennut vaikuttavat reippailta, niiltä puuttuvat kuitenkin kaikki muut kokemukset tavallisesta arjesta ja kotikoiran elämästä, kuten varusteista, sisätiloissa elämisestä, hihnassa kulkemisesta, liikenteestä tai erilaisista ihmisistä sekä paikoista. Pennut ovat vielä nuoria, joten niiden käytös sekä persoona tulevat muuttumaan paitsi kotiutumisen, myös aikuistumisen myötä. Pentujen perimästä ei myöskään tiedetä tarkemmin, joten on mahdotonta arvioida millaisia ominaisuuksia pennuilla mahdollisesti voisi aikuisena olla.
 
Vito on innokas ja iloinen pentu joka hyppii hänelle vieraita aktiiveja vasten. Vito rohmuaa namit ja haluaa olla kaikessa menossa mukana. Vitoa saa silitellä ja koskea vieraatkin ihmiset ja sen voi myös nostaa syliin ongelmitta ja Vito palautuu siitä heti. Energiaa ja touhua tässä kaverissa riittää ja sohvaperunaa siitä tuskin tulee.
 
Päivitykset
 
25.5.2024
 
Vito on matkustanut Suomeen ja tavannut oman perheensä. Onnea Vito! 

19.2.2024

Vito pääsee Kulkureiden adoptio-ohjelmaan suoraan varattuna koirana!