Tiedote 13.11.2023: Kulkurit aloittaa koulutusyhteistyön uudelleensijoitettavien koirien avuksi

Marraskuussa Kulkureissa otetaan käyttöön pitkään valmisteilla ollut uusin toimintatapamme auttamaan uudelleensijoitukseen päätyviä koiria ja heidän adoptioperheitään saamaan uuteen elämään mahdollisimman sujuvan alun.

Olemme saaneet maksulliseen yhteistyöhön kanssamme 13 ammattikouluttajaa ympäri Suomen, jotka tarjoavat sovitusti yhden konsultaatiokerran uudelleensijoitettavan koiran uudelle adoptioperhelle. Koulutuskerran kustantaa Kulkurit ja summa on sisällytetty koiran kulukorvaukseen. Perheillä on myös mahdollisuus matalalla kynnyksellä jatkaa koulutusta kouluttajan kanssa ensimmäisen kerran jälkeen omalla kustannuksellaan.

Uudelleensijoitusten määrä on pysynyt keskiarvoisesti samanlaisena viime vuosien ajan, uudellensijoitusprosenttimme on noin 8%. Syyt uudelleensijoituksiin vaihtelevat paljon, mutta usein mukana on käyttäytymisen haasteita ja/tai kipukäytöstä. Kipututkimusten tekemiseen olemme panostaneet kuluvan vuoden aikana merkittävästi resursseja ja taloudellisia varoja, ja toivommekin aina, että ennen uudelleensijoitusta koira tutkittaisiin kipujen varalta oman perheen toimesta. Koira voidaan vastuullisesti uudelleensijoittaa vasta, kun sen kokonaisvaltainen hyvinvointi on sellaisessa tilanteessa, että yhdistys pystyy kertomaan koiran tilanteesta tarpeeksi kattavasti ja usein tämä vaatii pitkääkin kotihoitojaksoa, fyysisiä tutkimuksia ja käytöksen arviointia, jotka vievät runsaasti yhdistyksen voimavaroja ja resursseja.

Uudelleensijoitettavilla koirilla ei kuitenkaan aina ole mitään merkittäviä haasteita tai vaivoja, mutta siitä huolimatta usein uudelleensijoitukseen tuleva koira ei herätä niin suurta kiinnostusta kuin tarhalla kotia etsivä koira, vaikka jo Suomessa olevista koirista voidaankin usein kertoa huomattavasti enemmän. Onko kyseessä ns. “reklamoidun koiran” status, joka saattaa jännittää kotiehdokkaita, siitä emme ole varmoja, mutta toivomme alkavan koulutusyhteistyön myös lisäävän kiinnostusta uudelleensijoitettavia koiria kohtaan ja toivomme varhaisen ammattituen saannin myös ennaltaehkäisevän koiran joutumista kiertoon toista tai useampaa kertaa.

Olemme hyvin iloisia uudesta toimintatavastamme ja kiitollisia kaikille mukaan yhteistyöhön lähteneille kouluttajille!

Suosittelemme myös kaikille rescuekoiran adoptoijille lämpimästi ammattikouluttajan tukea aina, jos koiran kanssa on pienempiä tai isompia haasteita.

Kiitos yhteistyökumppanimme

 

 

Lue myös:

Infoa koiran uudelleensijoittamisesta

Tuki perheille kotiutumisen jälkeen Vastuullisena toimijana Kulkurit sitoutuu huolehtimaan kauttaan adoptoiduista myös niiden kotiutumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa tukea perheelle alun haasteisiin ja tarvittaessa perheen tukemista sekä neuvojen ja vinkkien antamista...

lue lisää

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024

Kulkurit lomalla 24.6.-14.7.2024 Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 24.6.-14.7.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria jälleen loppuvuoden ajan. Loma vaikuttaa jonkin verran...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Kulkurien hallitus 2024-2025 on valittu

Rescueyhdistys Kulkurit ry valitsi vuosikokouksessaan 11.5.2023 uuden hallituksen kaudelle 2024-2025. Hallitus järjestäytyi 14.5., ja nyt on aika esitellä yhdistyksen uuden hallituksen jäsenet. Nina Ehrström hallituksen puheenjohtaja "Ensikosketukseni rescuetoimintaan...

lue lisää

Rescueyhdistys Kulkurit rekrytoi: Varainkeruukoordinaattori

Rescueyhdistys Kulkurit ry on vuonna 2012 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka toimii kestävän eläinsuojelutyön periaatteiden mukaisesti auttaen kohdemaansa Romanian kodittomia eläimiä monitahoisesti ja vastuullisesti. Arvoihimme kuuluu vastuullisuuden lisäksi...

lue lisää

Toiminnanjohtajan uuden vuoden tervehdys 1.1.2024

Valoisaa vuoden ensimmäistä päivää! Saan jälleen kerran tervehtiä teitä Kulkurien tukijat, seuraajat, aktiivit ja adoptioperheet sekä kaikki muut toiminnastamme kiinnostuneet eläinten ystävät. Uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä me luomme katseen eteenpäin, mutta sitä...

lue lisää

Tiedote: Kulkurit lomalla 18.12.2023–7.1.2024

Kulkureissa lomaillaan kolmen viikon ajan ajalla 18.12.2023-7.1.2024. Tänä aikana meillä otetaan ansaitusti iisisti ja ladataan akkuja, jotta jaksamme auttaa kodittomia koiria alkavanakin vuonna. Loma vaikuttaa jonkin verran toimintoihimme, joten tässä muutamia...

lue lisää

Tiedote 15.9.2023: Ruokaviraston koirarekisteri

Mikä koirarekisteri? Koirarekisteri on Ruokaviraston ylläpitämä viranomaisrekisteri, johon talletetaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen 68/2022 5 § mukaiset tiedot koirista ja koirien haltijoista. Rekisteri on avautunut koirien haltijoille käytettäväksi...

lue lisää