Kodin saanut: DOTTY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

27.10.

 

 

DOTTY

* synt. 7/2013

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

1.11.2013
Yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Anda Murgun pihamaata asuttaa tällä hetkellä suuri pentujen joukko, joihin valkoisien pentujen muodostama sisaruslauma Casper, Daxter ja Dotty myöskin kuuluvat. Romanian illat ja yöt alkavat viilenemään kovaa vauhtia, jonka vuoksi näiden nassikoidenkin toivoisi pääsevän omiin koteihinsa ennen kuin talvi todella koittaa.

Veljiensä tapaan Dotty on luonteeltaan reipas ja sosiaalinen, aivan kuten pennun kuuluukin olla.
Dotty rakastaa ihmisiä ja niiltä saatua huomiota suuresti. Se haluaa olla kaikessa tapahtuvassa mukana ja pyöriikin vierailijoiden jaloissa häntä heiluen ja pusuja jaellen.

Aavistuksen makkaramallinen Dotty kasvaa aikuisena keskikokoiseksi.

Dotty etsii sitoutunutta loppuelämän kotiaan, jossa koiranhankintaa on harkittu tarkasti. Kotia, jossa se saisi opetella kunnon koirakansalaiselle tärkeitä taitoja rakastettuna perheenjäsenenä.

Dotty tullaan luovuttamaan EU-passeineen asianmukaisesti sirutettuna, rokotettuna, loishääädettynä, tautitestattuna. Huomioithan, että edellytämme pennun steriloinnin tapahtuvan kohtuullisen ajan sisällä Suomeen saapumisesta. Yhdistys kuitenkin osallistuu kuluihin kuittia vastaan 25% osuudella.

21.11.2013
Dotty on varattu

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: