Kodin saanut: SYLVI LANNEVES

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

SYLVI LANNEVES

* n. 1 v

* naaras (steriloitu)

* suomalainen.

Sylvi Lanneves on alunperin Keski-Suomen tyttöjä. Erityisen ihmisrakas tapaus, joka lyöttäytyi erään kesäasunnon pihapiiriin ja perheen pariin. Naapurusto ei tunnistanut. Neiti Lanneves’ oli väsyneen oloinen alkujaan, mutta nyt jo reipas ja iloinen. Ilmoitukset kauppojenkaan seinillä ei tuottaneet tulosta. Ulkoilua ei sen koommin ole kaivannut, joten kaiketi järkyttyi yksin seikkailusta pahanpäiväisesti.

Nyt Sylvi on hoitokodissa Lahdessa. Sylvi on perusluonteeltaan aika kultainen tapaus, heti ensimmäisestä päivästä lähtien on tyttö ollut hyviä kavereita hoitokodin muiden asukkien, kissojen ja koirien kanssa. Sylvi on sellainen kultainen ihana mussukka, joka on heti tulossa rapsutettavaksi kun ihminen lähestyy. Tytön lempipuuhaa onkin maharapsujen saaminen. Sylvi on aika rauhallinen tapaus, ei harrasta riehumista, eikä muutakaan päätöntä menoa. Tyttö onkin päättänyt, että kylpyhuone on hänen kämppänsä, ja siellä se aina nukkuu päiväunensa pyykkikorin päällä.

Ruoka Sylville maittaa, kelpaa kuivaruoka ja märkäruoka molemmat. Ja osaa pitää myös omasta kupistaan huolta, ettei muut pääse ruokaa varastamaan. Sylvi sopisi vaikka jonkun koiran tai kisun kaveriksi, mutta pärjää myös ainoana kissana. Enimmäkseen nuo koirat on Sylvin mieleen, eli joku koirakaveri voisi olla kiva. Ja tietysti joku kiva ihminen, joka aina välillä antaisi Sylville kunnon maharapsuja.

Suomalainen kotiaetsivä kissa luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä, eläinlääkärin tarkastamana ja rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity turvasiru.fi-palveluun. Aikuinen kissa on myös steriloitu tai kastroitu.

9.12.2013 Sylvillä huomattiin steriloinnin yhteydessä synnynnäisesti epämuodostunut virtsarakko, joka tullaan operoimaan ennenkuin Sylvi muuttaa omaan kotiin. Sylvi on alustavasti varattu.

Sylvi sai oman kodin Helsingistä 29.12.2013.

Varaajana toimi Tiia

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: