Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
27.5.2025
Carpe oon lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa
Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi.
Iivari löytyi sisarusten kanssa viisiviikkoisina Mitrenin kylästä, josta hänet pelastettiin tarhalle. Iivarin sisarukset Miss-Bertta ja Impi ovat jo adoptoitu Kulkureiden adoptio-ohjelman kautta. Iivari on asustellut samassa häkissä sisarustensa kanssa ja yhden hieman aremman pennun kanssa. Koko joukko tullut hyvin sopuisasti keskenään toimeen mutta nyt siskot ovat jo matkustaneet Suomeen.
Nämä sisarukset, Iivari mukaan lukien, ovat todella avoimen ja iloisen oloisia. Heti vieraiden mennessä häkkiin ne hyppivät päin ja haluavat huomiota sekä hammastelevat hyvin pentumaisesti. Iivari on hieman riiviö siskojaan rauhallisempi mutta häntäkin saa käsitellä miten vain ja sylissäkin täysin ok. Laskettaessa alas touhottaminen jatkuu samaan malliin eikä hän tarvitse juuri ollenkaan palautumisaikaa. Nämä pennut ovat hyvin energisiä ja sosiaalisia pötkylöitä. Iivari kuitenkin luonteeltaan vaikuttaa hieman pehmeämmältä ja liehittelee vieraita enemmän. Se myös välillä tekee pyrähdyksiä kauempana mutta palaa saman tien vieraiden luokse. Iivari on hieman siskojaan korkeampi ja isokokoisempi.
Iivari voisi sopia monenlaiseen kotiin mutta on kuitenkin tärkeää huomioida, että hän on viettänyt melkein koko elämänsä tarhalla ja siltä puuttuvat kaikki kokemukset tavallisesta arjesta ja kotikoiran elämästä, kuten varusteista, hihnassa kulkemisesta, liikenteestä tai erilaisista ihmisistä sekä paikoista. Tämä sydänten murskaaja tarvitseekin aikaa, lempeyttä, pitkää pinnaa ja kannustusta, jotta hän voisi kukoistaa omassa perheessään. Iivarin tulevalla perheellä tulee olla roppakaupalla huumoria ja kärsivällisyyttä, sillä vauhtia ja erilaisia tilanteita varmasti riittää tulevaisuudessa nuoren koiran kanssa.







