Kodin saanut koira: TIINU

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

TIINU

* n.2,5kk (synt. 8/2013)

* narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

 

21.11.2013

Eläinsuojelija Roxana Deissima sai tiedon hiljattain kylänsä asukkailta, että alueelle oli hylätty viimeisillään tiinenä ollut narttu koira elo-syyskuun vaihteessa. Tämä koira oli nyt viikkojen ajan vaeltanut alueella etsien ruokaa pienille jo syntyneille pennuilleen. Pentunsa se piilotti ruuan haku reissujen ajaksi teollisuus putkeen, jota se piti myös ilmeisesti pesänään. Alkuun pentueen etsiminen olikin hankalaa, sillä emä piti pentunsa visusti piilossa.Roxanan isän onnistui kuitenkin sattumalta näkemään tämän nartun pentuineen autolla ohi ajaessaan ja hän keräsi välittömästi pienen todella surkeassa kunnossa olevan perheen kyytiinsä ja toimitti ne Roxanan tarhalle.

Roxanalle tullessaan pennut olivat todella huonossa kunnossa. Ne olivat laihoja, kirppuisia ja muutenkin surkean näköisiä, mutta ajankohta ei olisi voinut olla otollisempi. Kulkurien SOS-Romania kampanjan ollessa täydessä vauhdissa pystyimme auttamaan Roxanaa ja sen myötä tätä pientä koiraperhettä toipumaan. Ne saivat hyvänlaatuista ravinteikasta ruokaa, vitamiineja sekä muita todella arvokkaita toipumisen kannalta tärkeitä ravintolisiä sekä pesutarpeita. Ja näin pentujen sekä emän matka parempaan huomiseen alkoi.

Pennut ovat nyt noin 2,5kk vanhoja ja valmiita matkaamaan Suomeen Joulukuun loppupuolella. Pennut tulevat olemaan aikuisena pieniä keskikokoisia koiria, painoltaan 10-15kg.

Tytöt ovat sosiaalisia, leikkisiä ja iloisia pentuja. Ne ovat luonteeltaan avoimia ja erittäin ihmisrakkaita. Pentumaiseen tapaan ne mennä touhottavat paikasta toiseen, mutta osaavat tytöt myös nauttia kiltisti paikallaan jos sopiva rapsuttaja sattuu kohdalle.

Hyvästä hoidosta ja ruokinnasta on ollut apua ja kaikilla tytöillä onkin tätä nykyä kaunis pörröinen turkki. Naapuri aitauksen koiria käydään moikkaamassa rohkeasti ja seurallisina pentuina neidit varmasti arvostaisivat kilttiä koirakaveria tulevassa kodissa. Toki myös ainokaisen paikka näille neideille kelpaa kunhan leikki treffejä koirakavereiden kanssa silloin tällöin järjestetään.

 

Tiinu on pentueen pikku ketunpoikanen. Tiinulla oli painoa rokotus käynnillä 3,7kg. Tiinu on niin ikään utelias ja leikkisä kuten tämän ikäisen pennun kuuluukin. Tiinu on reipas ja rohkea tutkimusmatkaaja. Se on pentueen ainoa pystykorva, tosin silläkin korvat vaihtelevasti myös lurpattaa.

Tiinu etsii motivoitunutta, sitoutunutta kotia jossa ollaan valmiita opettamaan sille kotikoiran elämää alusta alkaen, aina remmikävelystä sisäsiisteyteen. Mietithän tarkkaan ennen yhteydenottoa ja muistathan ettet tarjoa koiralle kotia hetken mielijohteesta. Tiinu voi viettää kanssasi mahdollisesti jopa seuraavat 15 ikimuistoista vuotta.

29.11.2013

Tiinu on varattu omaan rakastavaan kotiin Suomeen.

 

Tiinu saapuu Suomeen sirutettuina, rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina ja EU-passilla varustettuina.

Huomiothan, että nuoresta iästään johtuen pentuja ei leikata Romaniassa, vaan uusi omistaja sitoutuu suorittamaan steriloinnin Suomessa. Jos toimenpide suoritetaan 4 kk sisällä suomeen saapumisesta, osallistuu yhdistys kustannuksiin 25% osuudella kuittia vastaan.

 10.1.2014
Tiinu saapui omaan kotiinsa Suomeen

Varaajana toimi Tanja

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: