Kotia etsivä koira: THORR

Syntymäaika: 2018-2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

25.12.2023

Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa.  Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan.

Ioanalla on tapana käydä pahamaineisilla kunnallisilla tarhoilla ja lunastaa sieltä ulos sellaisia koiria, joissa näkee tavalla tai toisella potentiaalia. Thorr on yksi koirista, jotka Ioana on pelastanut Palladyn kunnalliselt tarhalta hoteisiinsa. Thorr käyttäytyy tarhaolosuhteissa ylienergisesti. Se pomppii ja häslää ympäriinsä ja on silminnähden stressaantunut vilkkaasta ja äänekkäästä, mutta toisaalta vähävirikkeisestä tarhaympäristöstä. Thorr hakee ihmistä leikkiin ja aktiivien tavatessa hänet, se kantaa lelua ihmiselle ja kutsuu leikkimään. Thorr on erittäin voimakas koira, joka pomppii voimalla vasten ja Ioanan mukaan myöskin hihnassa vetää kovasti ja yrittää purra myöskin talutushihnat poikki. Thorr ei tule toimeen muiden koirien kanssa, eikä sitä tulla luovuttamaan talouteen, jossa on muita kotieläimiä.

Thorrin tausta on mysteeri, mutta Romaniassa Thorrin kaltaiset koirat toimittavat usein vahtikoiran virkaa tai pahimmillaan niitä voidaan käyttää jopa koiratappeluissa. Thor on fyysisesti päällisin puolin hyväkuntoinen ja se vaikuttaa erittäin ihmisrakkaalta. Thorria ei kuitenkaan varmuuden vuoksi luovuteta lapsiperheeseen sen suuren koon ja ylienergisuuden vuoksi, ja kodilta tullaan edellyttämään myöskin aiempaa omakohtaista kokemusta molossikoirista. Thorria ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Koska Thorr stressaantuu ainakin tarhalla voimakkaasti muista koirista, sille etsitään kotia varmuuden vuoksi rauhallisesta ympäristöstä, jossa mahdolliset koirien kohtaamiset ulkona ja hihnakäytösongelmat eivät vaikuta jokapäiväiseen elämään. Thorria ei siis luovuteta kerrostaloon tai kaupunkiympäristöön, vaan se etsii kotia rauhallisemmalta alueelta.

Tämä upea 4-5-vuotias jässikkä painaa arviolta noin 30 kiloa ja korkeutta hänellä on noin 45cm.

Päivitykset

25.12.2023

Thorr lähettää jouluisia terveisiä Romaniasta! Aktiivimme kävivät tapaamassa Thorria lokakuussa ja tämä olikin odotettu juttu! Thorr ei meinannut pöksyissään pysyä, kun vieraat lähestyivät sen häkkiä. Thorr oli molossimaiseen tapaan hyvin innoissaan ja sen verran kierroksilla, että sen oli vaikea keskittyä tilanteeseen, kun ihmiset ovat niin älyttömän kivoja! Tarhaoloissa Thorr kiihtyy herkästi vieraiden liikkeistä, kuten siitä, että ihminen menee kyykkyyn, juttelee Thorrille tai silittää Thorria. Tällöin Thorr ei kerta kaikkiaan pysty hillitsemään itseään ja sen loputon ilo ja innokkuus purkautuu sähläämisenä ja riehumisena. Kyykkyyn menneen ihmisen Thorr aivan surutta jyrää kumoon, kun se haluaisi rakastaa ihmistä niin isosti. Thorr on hyvin ihmisrakas ja energinen koira ja sitä käy hieman sääliksi, kun se joutuu elämään tarhalla häkissä vain vähäisillä ihmiskontakteilla ja aktivointi hetket ovat harvinaisia.

Seuraavana päivänä aktiivit menevät uudelleen Thorrin luo, sillä se on sellainen koira, joka on kerta kaikkiaan väärässä paikassa tarhalla. Aktiivit vievät Thorrille puruluita ja Thorr  rauhoittuukin heti järsimään luuta onnellisena.

3.8.2023

Toukokuussa tavatessa Thorr on tosi energinen ja voimakas, hyppii voimalla ihmistä päin ja tekee jopa voltteja seinän kautta. Ioanan mukaan on kova karkailemaan, eli yrittää tunkea ihmisen mukana häkin portista ulos, kun portista liikutaan. Aidan toisella puolella sisäpihalla juoksee toinen koira, jolloin Thorr juoksahtaa heti aidan viereen. Eli heti kun jotain mielenkiintoista tapahtuu, hän haluaa olla paikalla. Elämä häkin sisällä on energiselle, nuorelle koiralle aivan kamalaa. 

Nameilla hänet saa hetkeksi keskittymään muuhun kuin stressihäsläämiseen. Ottaa namit nätisti kädestä, vaikka muuten jatkaa häsläämistä ja ravaa ihan kunnolla koko ajan kehää ympäri häkkiä. Ioana käy välissä syöttämään aidan läpi lusikalla märkäruokaa, joka pojalle maistuu hyvin! Kun aktiivit ovat lähdössä, Thorr jää kimeästi haukkumaan perään ja jää ravaamaan ympyrää häkkiin. Poika on kovin turhautunut pienessä häkissä elämiseen, ja olisi ikionnessaan päästessään oman ihmisen luo ja elämään koiranelämää. 

Lisätty video ja kuvia ihanasta pojasta.

12.10.2022

Aktiivimme tapasivat Thorrin syyskuun alussa tarhalla. Tällöin Ioana kertoi että päästää Thorrin silloin tällöin ulos häkistä kävelemään valjaissa, sillä vapaana Thorr ajautuu tappeluihin toisten koirien kanssa. Thorr ei edellnkään tule toimeen toisten koirien kanssa, se haukkuu paljon häkin ulkopuolisille koirille, hyppii seiniä vasten ja pomppii yli puolentoista metrin korkeuteen ilmassa. Tilanne ja tarhaelämä stressaavatkin tätä poikaa kovin, ja se näkyykin esimerkiksi edestakaisin ravaamisena häkissä. Ihmisten kanssa Thorr tulee kuitenkin hienosti toimeen, on oikein iloinen vieraista ja häntä heiluu täysillä. Thorr hyppelee syliin ja päin aktiivimme istuessa maassa. Sohvaperunaksi Thorr ei varmasti tule sopeutumaan, vaan kaipaisi tulevalta perheeltään päivittäistä aktivointia. Lisätty videoita ja kuvia Thorrista.

6.5.2022

Aktiivimme tapasivat myös upean Thorrin Romaniassa maaliskuun lopussa. “Mitä kertoisimme tykinkuula Thorrista, tullessamme sen häkkiin se roikkuu leikkimielisesti Ioanan takissa”, alkaa aktiiviemme raportti Thorrista. Lupaavaa!
Thorr hyppii  tasajalka loikkaa tosi korkealle, jopa lähes ihmisten rintakehä korkeuteen, tätä herraa ei siis mitkään matalat piha-aidat pidättele, jos korkeatkaan, se osaa nimittäin myös kiipeillä. Thorria käy todella sääliksi, se kiertää turhautuneena kehää häkissään kun ei pääsekään ulos häkistä juoksemaan. Se on muutenkin tyypillinen tarhaelämään turhautunut molossikoira joka käy kierroksilla. Kotioloissa sopeutumisen jälkeen olisi tasaantumista varmasti odotettavissa. 

Lisätty uusia kuvia ja videoita Thorrille.

21.10.2021

Thorr loikkasi mukaan Kulkurien adoptio-ohjelmaan.


 

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Thorr saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Thorr on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Thorrin rotuperimästä johtuen sen kotiehdokkaiden haastattelut tullaan suorittamaan kahden henkilön toimesta ja lisäksi kotiehdokkaille tullaan tekemään kotikäynti ennen koiran varausta.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Nina Ehrström

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: