Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50–60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintuja, vuohia ja hevosia.
Oima on tuotu Mihain tarhalle kunnalliselta tarhalta kesän 2025 lopulla. Olemuksesta päätellen Oima vaikuttaa siltä, että se on ollut omistettu koira, mutta historiasta ei ole tarkempaa tietoa.
Aktiivien tavatessa Oiman lokakuussa 2025 antaa se itsestään iloisen ja innokkaan kuvan. Oima selvästi rakastaa Mihaita ja on aivan pähkinöinä ja sekaisin innosta, kun Mihai ottaa sen ulos häkistä syliinsä. Oima asuu useamman pienen koiran laumassa, jossa on sekä uroksia että narttuja. Oima tulee toimeen muiden koirien kanssa ja Mihai kertoo, että sille voi tehdä hoitotoimenpiteitä ongelmitta. Häkissä Oima on äänekäs, mutta syliin ja ulos päästyään hiljainen.
Vieraita kohtaan Oima alkuun hiukan tuumailee ja on hieman ujo, mutta sulaa nopeasti. Se tulee heti lähemmäksi, kun rapsutus loppuu. Hiukan Oima kuitenkin madaltuu kun sitä rapsuttaa, eli tilanne tuntuu siitä innostavan lisäksi myös jännittävältä.
Oima voisi iloisen ja ihmisläheiseltä vaikuttavan luonteensa vuoksi sopeutua monenlaiseen kotiin. Nuoren ikänsä ja energisyytensä vuoksi Oima tarvitsee uudessa kodissaan paljon aikaa, kärsivällisyyttä ja tukea sopeutuakseen uuteen ympäristöön. Koska emme tiedä, onko Oimalla aiempaa kokemusta kotikoirana olemisesta, kaikki ihmisille normaalit asiat voivat olla sille täysin uusia ja jännittäviä. Tulevan kodin tulee ymmärtää, että tarhalta otetun pennun kotiuttaminen poikkeaa kasvattajalta otetun pennun omistamisesta. Tarhapentu tarvitsee todennäköisesti enemmän tukea aikuiseksi kotikoiraksi kasvamisessa, sillä sen herkkyyskaudet sosiaalistamisen ja tiettyjen taitojen opettelemisen suhteen ovat niin sanotusti menneet tarhalla elämisen aikana ohi.
Tulevan kodin on myös sitouduttava positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin. Oima tarvitsee varmasti kodissaan paljon aktivointia ja virikkeistämistä.
Päivitykset
22.10.2025
Suloinen Oima aloitti oman kotinsa etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa!
Oima tarhalla lokakuussa 202510/2510/2510/2510/2510/2510/2510/2510/2510/2510/25
Mitä sinun tulisi huomioida ennen rescuekoiran adoptiota?
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.
Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.
Slogan - Pieni Josefiina etsii kotia rauhalliselta alueelta ja tulevalla perheellä tulisi olla kokemusta arempien koirien herkästä sielunelämästä. Ihana neiti kaipaa ikiomaa kotiaan, jossa olisi mieluusti reipas koirakaveri opastamassa Josefiinaa kotikoirailuun<3
To provide the best experiences, we use technologies like cookies to store and/or access device information. Consenting to these technologies will allow us to process data such as browsing behavior or unique IDs on this site. Not consenting or withdrawing consent, may adversely affect certain features and functions.
Functional
Aina aktiivinen
The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Marketing
The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.