Kodin saanut: MERIKARVIAN ONERVA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

MERIKARVIAN ONERVA

* s. 1.8.2013 / 4 kk

* naaras

* suomalainen.

Raitatyttö Onerva on tempperamenttisempi kuin velipoika Ossi ja vielä ihmisten läsnäollessa aika arka ja varautunut. Se sähisee varmuuden vuoksi kaikelle uudelle, mutta enää se ei pure ja kynsi niinkuin aluksi. Syliin kun sen saa napattua, niin siinä silitellessä kehrääkin ja
sittenhän ei sillä ole edes kiire pois. Siitä on vaikea saada kuvia lähietäisyydeltä, kun se yrittää tassulla lyödä kameraa. Onerva on touhukas ja todella kova leikkimään ihan kaikella mahdollisella ja iskee kyntensä kaikkeen
mikä liikkuu. Tukeutuu muihin kissoihin, joten olisi mukava, jos tälle olisi
leikkisä, reipas ja ystävällinen kissakaveri uudessa kodissa.

Onerva on syntynyt 1.elokuuta Merikarvialla kodittoman kissan pennuksi navettaan ja on nyt joulukuun alussa neljän kuukauden ikäinen. Kotikissan elämään Onerva on saanut kuukauden verran totutella hoitopaikassa Aurassa Varsinais-Suomessa, jonne sitä saa mennä katsomaan sopimuksen mukaan. Onervalla on siellä seuranaan myös veli Ossi ja kaksi serkkukissaa.

Miettiessäsi kodin tarjoamista kissanpennulle, huomioithan että se voi olla osa elämääsi jopa seuraavat 15-20 vuotta. Suomalainen kotiaetsivä kissa luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä, eläinlääkärin tarkastamana ja ainakin kertaalleen rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity turvasiru.fi-palveluun. Aikuinen kotiaetsivä kissa on myös steriloitu tai kastroitu. Huomioithan, että edellytämme pennun steriloinnin tapahtuvan kohtuullisen ajan sisällä, yhdistys kuitenkin osallistuu kuluihin kuittia vastaan 25 % osuudella.

Onerva ja Tellervo saivat yhteisen kodin Vantaalta 29.12.2013.

Varaajana toimi Mari

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: