Päivitetty 03.01.2014

Kodin saanut: MERIKARVIAN TELLERVO


MERIKARVIAN TELLERVO

* s. 12.8.2013 / 4 kk

* naaras

* suomalainen.

Tämä tyttö on sosiaalinen, reipas ja rohkea, muttei kuitenkaan mikään häsläri
tai päällepäsmäri. Se ei hätkähdä oikein mistään ja antaa vieraidenkin lasten
ottaa syliin ja leikittää itseään. Ulkonäkö on ehkä tavallinen, mutta luonne on
täysi kymppi. Se nauttii ihmisen huomiosta ja tulee toimeen kaikkien, sekä
eläinten että ihmisten kanssa erinomaisesti.

Tellervo on syntynyt 12. elokuuta Merikarvialla kodittoman kissan pennuksi navettaan ja on nyt joulukuun alussa neljän kuukauden ikäinen. Kotikissan elämään, lapsiin ja toisiin kissoihin Tellervo on saanut totutella reilun kuukauden verran hoitopaikassa Aurassa Varsinais-Suomessa, jonne sitä saa mennä katsomaan sopimuksen mukaan. Sillä on siellä seuranaan siskolikka Säihkysilmä ja kaksi serkkukissaa.

Miettiessäsi kodin tarjoamista kissanpennulle, huomioithan että se voi olla osa elämääsi jopa seuraavat 15-20 vuotta. Suomalainen kotiaetsivä kissa luovutetaan uuteen kotiin asianmukaisesti loishäädettynä, eläinlääkärin tarkastamana ja ainakin kertaalleen rokotettuna. Se on tunnistemerkitty mikrosirulla, joka on yhdistyksen toimesta rekisteröity turvasiru.fi-palveluun. Aikuinen kotiaetsivä kissa on myös steriloitu tai kastroitu. Huomioithan, että edellytämme pennun steriloinnin tapahtuvan kohtuullisen ajan sisällä, yhdistys kuitenkin osallistuu kuluihin kuittia vastaan 25 % osuudella.

Tellervo ja Onerva saivat yhteisen kodin Vantaalta 29.12.2013.

Varaajana toimi Mari

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.