Kodin saanut: OLIVE

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

OLIVE

* 4,5-5 kk

* narttu

* Romaniassa.

 

 

 

 

Sisko ja sen veli-Olive ja Oscar-löytyivät Bukarestin läheltä pellolta hylättyinä. Andan tytär Alina noukki pennut kyytinsä ja ne pääsivät onnekkaasti Andan hoiviin ja nyt niillä on mahdollisuudet vielä parempaan-omiin koteihin Suomessa.

Olive ja Oscar eivät vaikuta olevan millänsäkään elämänsä rankasta alkutaipaleesta, tai sitten ne vain ottavat ilon irti elämästä nyt, kun olo on turvallisempi ja ruokakin ainakin säännöllisempää kuin ennen. Molemmat pennut ovat leikkisä, aktiivisia, iloisia, sosiaalisia ja uteliaita pikkuisia, jotka vipeltävät sujuvasti menemään isompien koirien joukossa. Ne tulevatkin mainiosti toimeen muiden koirien sekä myös kissojen kanssa.

Anda ei ole kuullut Oliven ja Oscarin haukkuvan tarhaoloissa juuri lainkaan, joten sen puolesta niiden kodit voisivat sijaita kerrostaloissakin. Myös lapsiperheet sopivat näille kahdelle, sillä reippaalla luonteella ne sopeutuisivat varmasti myös lapsiperheen vilskeeseen nopeasti.

Olive ja Oscar ovat tällä hetkellä, noin viiden kuukauden iässä, noin 5 kiloa painavia, eli aikuisinakin ne jäävät pienikokoisiksi, maksimissaan 10-12 kiloisiksi, noin 35-40 cm korkuisiksi.

Olive ja Oscar etsivät rakastavia, sitoutuneita koteja, joissa ollaan valmiita opettaamaan pikkuisille kaikki arkielämässä tarpeellinen tieto ja taito kärsivällisesti ja rajoja ja rakkautta tarjoten.

Yhteydenotot Sallalle

Päivitetty 16.10.2012

Olive on varattu.

Päivitetty 2.11.2012

Olive sai oman kodin Suomesta 9.11.2012.

Päivitetty 13.11.2012

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: