Kodin saanut koira: RUSTY (Ladyn pentu), nyk. Tassu

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Tassu1

 

RUSTY, nyk TASSU

* arvioitu syntymäaika 4/2014

* uros

* kastroitu

* Suomessa

 

 

 

 

25.07.2014

Romaniassa syntyy joka vuosi valtava määrä pentuja. Osa jää kaduille elämään, osa joutuu kunnallisille tarhoille ja osa pääsee elänsuojelioiden luokse turvaan.
Toukokuun lopulla löytyi metsästä, läheltä yhteistyökumppanimme Luiza Mandrun asuinpaikkaa, nuori narttu ja sen kuusi pientä pentua. Pennuista kolme on narttuja ja kolme uroksia. Pentujen emo oli löytymis hetkellä selkeästi peloissaan ja hädissään pienokaistensa puolesta, mutta se rentoutui nopeasti kun huomasi ettei kukaan aikonut tehdä pahaa sille tai sen pennuille. Näin pennut löysivät tiensä Luizan luokse turvaan. Pennut saivat nimikseen: Kim, Mela, Sira, Rusty, Smiley ja Pepy.  Pennut ovat nyt saaneet kasvaa rauhassa Luizan ja hänen miehensä hellässä huomassa ja niistä onkin kasvanut varsin terhakoita nuoria koiran alkuja.

Pennut ovat uteliaita perus pentuja. Ne elävät Luizalla todella suojattua elämää ja ne eivät ole nähneet mitään, mitä suojatun, turvallisen pihan ulkopuolella on. Luizan luona pennut ovat oppineet jo tärkeitä kotikoiran oppeja ja niiden sisäsiiteys opetuskin on alkanut jo varsin mallikaasti. Normaali kodin äänet ja toimet ovat pennuille tuttuja, mutta pihan ulkopuolinen elämä on pennuille vielä varsin vierasta. Eli tulevien omistajien täytyy varautua opettamaan pennuille kaikki mahdollinen remmikävelystä, sisäsiiteyteen ja myös olla tukena tutustuessanne suureen ihmeelliseen maailmaan.

Pennut ovat hyvin uteliaita ja reippaita koiran alkuja. Ne ovat kovia leikkimään ja riehumaan. Ne ovat tavanneet myös kissoja ja toisia koiria, joten tulevissa kodeissa voisi myös olla kissa tai koirakavereita jo. Pennut tulevat kasvamaan noin 10-15 kiloisiksi.

27.8.2014
Rusty on lentämässä Suomeen kotihoitoon 5.9.14, tietysti vielä hienompaa olisi jos pikkumies pääsisi matkaamaan tuolloin suoraan omaan loppuelämän kotiinsa. Mikäli olet siis katsonut Rustyä sillä silmällä muttet ole vielä ottanut yhteyttä, niin nyt olisi oikea aika.

2.9.2014
Rusty on varattu ja se matkaa suoraan omaan kotiinsa saavuttuaan Suomeen.

5.9.2014
Rusty lensi omaan kotiinsa Suomeen!

03.06.2015
Rusty, nyk Tassu sai oman kodin Suomesta 5.9.2014. Nyt Tassu palautuu kuitenkin sivuillemme kotia etsimään. Elämä Suomessa on sujunut muuten hyvin, mutta yhteistä säveltä Tassun ja perheen lasten välille ei ole löytynyt. Muutamia ikäviä yhteenottoja Tassun ja lasten välillä on sattunut ja siksi olemme yhdessä perheen kanssa päätyneet etsimään Tassulle uuden kodin. Tassu on vielä toistaiseksi omassa kodissaa, mutta kotihoitopaikkaa pojalle etsitään kovaa kyytiä. 

Rusty on nyt n. vuoden ikäinen nuorimiehen alku, jolla omistajan kertoman mukaan piisaa aktiivisuutta ja energiaa. Tavaroita on kodissa jonkin verran syöty ja tähän vaikuttimina ovat luultavimmin olleet energiamäärä ja nyttemmin kohonneet stressitasot. Tassulla on vahtitaipumuksia ja haukkuakin kuuluu taajaan, joten ensisijaisesti haussa olisi rauhallinen asuinseutu ja omakotitalo. Lapsiperheeseen tassu ei sovi, eikä toisen uroskoiran kanssa elämään. Tassun lähipiiriin on kuitenkin kuulunut narttukoira jonka kanssa kaikki on sujunut hienosti. Kissojen ja muiden pieneläinten kanssa Tassu ei ole ollut tekemisissä. 

Perheen äitiin Tassu on ollut hyvin kiintynyt, samoin aikuisten vieraiden kanssa tullaan toimeen hyvin, alun ilmoitushaukun jälkeen. Siksi olisikin hienoa jos Tassu saisi itselleen aikuiskodin, jossa sen suhtautuminen lapsiin ei muodostuisi ongelmalliseksi. Tassulla on kokoa n. 40-45 cm ja painoa 15-18 kg. Tassun tulevassa kodissa olisi myös hyvä olla koirakokemusta ennestään, jotta energisyyteen ja vahtimiseen liittyvää käytöstä saataisiin ohjattua oikeaan suuntaan paremmin. Tassu myös hakee huomiota omistajaltaan ja kaipaa selvästi ihmisen rapsutuksia ja yhdessä tekemistä. 

Tassu on tottunut liikkumaan paljon metsissä ja suihkussakäynti lenkkien jälkeen onnistuu jo hienosti. Harjaaminen on Tassun lempipuuhaa ja poika lekotteleekin rennosti kyljellään harjaamisen ja rapsuttelujen ajan. Kynsien leikkaaminen on Tassusta epämiellyttävää, joten tätä tulisi uudessa kodissa opetella lisää. Tassu on kastroitu tämän vuoden puolella.

14.07.2015
Tassu on varattu. Pääsi käymään niin, että Tassu saakin jäädä kotihoitopaikkaansa, jonne Tassu aivan hiljattain siirtyi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Johanna Liskolle.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: