Kodin saanut koira: ARIA nyk. Neela

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Kotihoidossa 10.7.2015

Kotihoidossa 10.7.2015

ARIA

* narttu

* syntynyt arviolta 3/15

* SUOMESSA

 

 

 

 

 

 

6.6.2015
Mihaela Soare on Kulkurien luottoyhteistyökumppani Romaniassa. Mihaela on täysin omistautunut koirilleen ja hoitaa lisäksi samassa taloudessa asuvaa sairasta äitiään. Mihaelan syntymäpäivänä Mihaelan äiti lähti ostamaan tyttärelleen syntymäpäiväkakkua ja löysi Arian hortoilemasta kadulla. Voimatta jättää pientä pentua taakseen Mihaelan äiti noukki pennun mukaansa ja niin Aria pääsi turvaan kadulta.

Aria on ystävällinen, kiltti, sosiaalinen ja leikkisä kuten normaali pennun kuuluukin. Se tulee hienosti toimeen sekä koirien että kissojen kanssa ja tykkää touhuta muiden kanssa. Aria on energinen koira, josta voisi saada hyvän harrastuskaverin, mutta se osaa myös jo rauhoittua nukkumaan sohvan nurkkaan. Aria on myöskin jo opetellut kodin tapoja ja remmissä kulkemista.

24.6.2015
Lisätty video Ariasta.

30.6.2015
Suloinen Aria saapuu Suomeen kotihoitoon 9.7.2015.

10.7.2015
Aria on saapunut Suomeen kotihoitoon pääkaupunkiseudulle, jossa sitä voi sovitusti käydä tapaamassa. Ensimmäiset askeleet Suomen kamaralla ovat olleet vauhdikkaita ja Aria on osoittautunut reippaaksi ja aktiiviseksi pennuksi, joka tulee tarvitsemaan paljon tekemistä ja virikkeitä.
Aria on rohkea ja utelias, aktiivinen pentu. Se on perusluonteeltaan avoin ja reipas eikä vasta vuorokauden olo hoitopaikassa näy juurikaan. Se on jo nyt kuin olisi ollut pidempäänkin hoidossa ja omaksuu nopeasti uusia asioita kunhan ne sille selkeästi kerrotaan. Neiti ymmärtä muunmuassa jo että terassin ovelle menemällä pääsee ulos pissalle. Ariassa on hyvin todennäköisesti jotain paimenkoiraa ja se on hyvin yhteistyökykyinen ja oppivainen. Neidistä saa mainion harrastuskoiran sitä kaipaavalle. Arialla on myös omaa päätä ja se tulee haastamaan uutta omistajaansa, mutta kunhan sille johdonmukaisesti ja selvästi näytetään miten sen toivotaan käyttäytyvän, tulee sen kanssa pärjäämään mainiosti.

Aria on energinen vauhtimimmi ja pelkäksi sohvaperunaksi siitä ei ole. Paras koti Arialle on paikka jossa se saa tarpeeksi liikuntaa ja mukavaa yhdessä tekemistä omistajansa kanssa. Sen koulutus ja kasvatus tulee vaatimaan aikaa kuten minkä tahansa pennun mutta Arialla on jo hyvä pohja koulutuksen aloittamiselle.
Arialla on hoitopaikassaan kaksi aikuista koiraa ja neiti touhuaakin näiden kanssa hyvin paljon eli vauhdikas koirakaveri tulevassa kodissa voisi olla mieluisa lisä, mutta neiti pärjää myös ainokaisena kunhan leikkitreffejä muiden koirien kanssa järjestetään riittävästi.
Hoitotoimet kuten kynsien leikkuu, korvien puhdistus ja sateisen lenkin jälkeen kuivaaminen sujuu Arian kanssa ongelmitta.
Aria myös kulkee jo nätisti remmissä, mutta pennun intoilu vielä näkyy ja välillä suunnasta saattaa olla hetken erimielisyyksiä. Aria osaa myös matkustaa autossa ja se suhtautuu muutenkin uusiin asioihin hyvin rauhallisesti ja kiinnostuneesti eli neiti ei turhia arastele.

Mikäli kotonasi on paikka tälle upealuontoiselle ja reippaalle pikku neidille niin laitathan viestiä.

12.7.2015
Arialle lisätty kuvia ulkoilemassa ja treenailemassa. Neiti kokeili hyvin reippaasti agility esteitä treenihallilla, luoksetulo ja istumis harjoituksien lisäksi.

14.7.2015
Aria oli tänään mukana hoitokodin koirien rokotuksilla ja käyttäytyi eläinlääkärissä oikein mallikkaasti. Samalla saatiin neidin strategiset mitat, korkeutta tytöllä on noin 40cm ja painoa 12kg, eläinlääkärin mielestä hyvin sopusuhtainen reipas pieni neiti.

20.7.2015
Arian luona kävi aivan erityisiä vieraita ja tämän seurauksena neiti on varattu omaan loppuelämän kotiinsa.

 23.7.2015
Aria on matkannut omaan rakastavaan kotiinsa yhdessä uuden perheensä kanssa. Onnea ja ihania hetkiä neidin kanssa.

 

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Mikäli Aria tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Aria saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Aria on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkittuja yhteydenottoja odottaa Tanja Björninen.


Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: