Kodin saanut koira: BAMBINA nyk. Rani Bambina

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

P1000727BAMBINA

*synt. 8/2014

*narttu

*Romaniassa

 

 

 

 

12.11.2014
Bambina on tällä hetkellä Romaniassa Suflete Dragin tarhalla odottamassa omaa kotiaan.

Kolme sisarusta, Bambina, Bambino ja Bamboo hylättiin eräänä alkavan syksyn alkupäivinä pahvilaatikossa Anda ja Alina Murgun ylläpitämän tarhan portin taakse. Jos asiasta pitää miettiä jotain positiivista, on se ehdottomasti juuri tuo, että pennut jätettiin eläinsuojelijan oven taakse eikä esimerkiksi aution pellon laidalle, jossa ne olisivat takuuvarmasti menehtyneet. Näin pennuille myös mahdollistettiin turvallinen tulevaisuus. Sisaruksista Bambino onkin jo varattu Suomeen omaan kotiinsa.

Kulkureiden aktiivit vierailivat Andan ja Alinan luona lokakuun lopussa räntäsateisena päivänä tutustuen myös tähän kolmikkoon. Kaikki pennut olivat leikkisiä, iloisia, uteliaita ja reippaita koiria. Ne asustelevat samassa isossa häkissä toisten pentujen sekä aikuisten koirien kanssa, tullen niiden kanssa hyvin toimeen. Ihmisiä kohtaan pennut ovat normaaleja sosiaalisia, touhukkaita ja suukottelevia pikku-koiria.

Bambino painaa tällä hetkellä 2,5-3kiloa, joten tyttönen jäänee aikuisena alle 10kiloiseksi.

28.11.2014
Bambina on varattu. Bambina sai kodin marraskuussa 2014

11.1.2015
Saimme mukavia kuulumisia Rani Bambinan, ystävien kesken Ranin, kodista:

“Terveiset täältä uudesta kodista,jonne saavuin marraskuun lopulla.Täällä kotona on toinen koira,kaksi kania,kolme ihmislasta (murkkuja kuulema),perheen iskä ja mamma.Minut on otettu lämpimästi vastaan ja tulen toimeen kaikkien kanssa erinomaisesti.
Ensimmäisinä öinä kannoin kaikki koiranlelut omaan petiini.Tässä talossa leluja riittää niin paljon,että meinasi käydä niin etten enää sinne sekaan ollut mahtua.Nyt jo lelujen kasaamisen tarve on hellittänyt.

Ruokahalu on erinomainen ja syön kaiken ruuan minkä nään.Joskus olen erehtynyt pomppaamaan pöydällekkin,mutta se näyttää olevan ehdottoman kiellettyä tässä perheessä.Kiellettyä on myös mullan kaivaminen kukkaruukuista,vaikka mamma kyllä ymmärtää,että tahdon vain auttaa keväisessä mullanvaihtotouhussa.Sitä mamma ei ymmärtänyt,kuinka saatoin kaivaa mullat pois katosta roikkuvasta amppelista ilman,että kuului minkäänlaista ääntä tai tapahtui mitään peruuttamatonta kasvin tai amppelin suhteen.Enkä kyllä näytä uudestaan miten sen tein!

Erityisen mieluisaa minulle on täällä saunominen.Pakkaudun perheen mukaan saunaan ja siellä istun onnellisena ylälauteella kunnes tulee kuuma ja vetäydyn pukuhuoneeseen juomaan ja vilvoittelemaan.Vilvoittelun jälkeen täytyy tietenkin nauttia uudestaan löylyistä aina siihen saakka kunnes poistutaan saunasta.

Lenkkeilen myös reippaana ja pidän pitkistä lenkeistä toisen koiran kanssa.Heti alusta asti olen kävellyt hienosti hihnassa.Pikkuisen olen jo muutenkin reissaillut,käynyt mummolassa monta kertaa ja jouluna olin mammam mukana töissä yövuorossa.Hienosti on mennyt,pientä matkapahoinvointia autoillessa lukuunottamatta.
Kovin paljoa en ole kasvanut kotona ollessa ja oletettavasti jäänkin tällaiseksi pikkuiseksi sydämenvaltaajaksi.Mammaa ei asia haittaa,sillä kokoa tärkeämpää on lämpöinen,utelias ja energinen luonne.

Terveisin Rani Bambina,tuttavallisesti vain Rani”

 

Varaajana toimi Veronika.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: