Kodin saanut koira: BOXY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

07/2014

07/2014

 

 BOXY

* n. 3-4 v

* kastroitu uros

* Romaniassa

 

 

 

 

31.10.2013

Tapasin komean Boxyn Luiza Mandrun luona lokakuun lopulla. Boxy on asunut eläinsuojelija Luizan luona jo 3 vuotta. Boxy on syntynyt todennäköisesti kadulle ja elänyt kadulla niin pitkään kunnes se kasvoi “liian” isoksi ja pelottavaksi. Tästä syystä Boxyä on kaltoinkohdeltu, potkittu ja todennäköisesti myös hakattu koska se oli liian pelottavan näköinen.

Pelottavasta koirasta ole tietoakaan kun astumme Boxyn häkkiin, häntä heiluen, iloisesti se tulee meitä vastaan ja haluaa alkaa leikkimään kanssamme. Boxy on aktiivinen koira, joka ei selvästi saa tarpeeksi aktiviteettia, sillä aluksi sen meno on aika villiä. Boxy kuitenkin malttaa rauhoittua ja heittää selälleen rapsuteltavaksi. Boxy rakastaa kaikkia, vaikkakin siitä huomaa että äkkinäiset käden liikkeet saavat sen väistämään ja menemään matalaksi. Boxy ei tekisi pahaa kärpäsellekään vaan haluaa vain miellyttää ihmisiä. Boxy osaa ottaa hienosti kontaktia ja osaa myös istua odottamaan nameja.

Boxy asuu samassa häkissä narttukoiran kanssa, joten tulevassa kodissa sillä voisikin olla narttukaveri odottamassa. Uroksen kanssa samaan kotiin Boxya ei luovuteta. Tulevalla kodilla olisi hyvä olla koirakokemusta, sillä Boxyssä on selvästi ainakin rottweileria ja todennäköisesti myös saksanpaimenkoiraa.

Boxy ei haukkunut juurikaan tarhalla, joten aktiivisen kodin löytyessä myös kerrostaloasunto sopii Boxylle asumismuodoksi.

Boxyn olisi jo korkea aika päästä omaan kotiin opettelemaan kotikoiran opppeja ja elää rakastettuna perheenjäsenenä.

Boxy on noin 55-60 cm korkea ja painaa noin 27-30 kg.

24.11.2013

Komealle Boxylle lisätty video!

20.6.2014
Boxy saapui omaan kotiinsa Suomeen 18.6.

28.11.2014

Komeaakin komeampi Boxy etsii uutta loppuelämän kotia täysin koirasta riippumattomista syistä. Omistajan työpäivät muuttuivat n. 12h pituisiksi Boxy kärsii tästä tilanteesta, sillä aktiivinen Boxy kaipaa virikkeitä, lenkkeilyä ja ennen kaikkea omistajalta saatua huomiota.

Boxy onkin mitä täydellisin otus. Se on ollut helpompi koira kuin yksikään olisi voinut uskoa. Boxy on täysin sisäsiisti, kulkee hihnassa mallikkaasti ja tottelee todella hyvin. Boxy tulee myös toimeen kaikkien muiden koirien kanssa kodin ulkopuolella ja lempipuuhaa Boxylle onkin koirapuistoissa remuaminen. Kotiinsa Boxy ei ihan sulata muita koiria. Boxyn hoitopaikassa on tällä hetkellä myös yksi uroskoira, jonka kanssa Boxy tulee toimeen mutta on kovin mustasukkainen ihmisiltä saadusta huomiosta ja tämä herra onkin taitava kerjäämään huomiota keinolla millä hyvänsä. 🙂 Narttukoiran kaveriksi Boxya voisi mahdollisesti ajatella.

Boxy osaa jäädä kotiin myös yksin, se ei pidä meteliä eikä tuhoa tavaroita. Tottakai tulevan kodin tulee kuitenkin muistaa että kodinvaihdoksen aiheuttama stressi saattaa alkuun näkyä myös tavaroiden tuhoamisena ja ääniherkkyytenä.

Ideaali koti Boxylle olisi taajaman ulkopuolelta ainoana omistajan silmäteränä. Boxy luovutetaan vain aktiiviseen kotiin, sillä sohvaperunaa tästä herrasta ei saa tekemälläkään.

Boxya pääsee sovitusti tapaamaan hoitopaikkaansa.

27.12.2014

Boxy sai ehkä parhaan mahdollisen joululahjan, oman loppuelämän kodin nimittäin. 🙂

Varaajana toimi Saila.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: