Ciuci on saanut useita kyselyitä, joten tällä hetkellä emme ota vastaan enää uusia kyselyitä. Kiitos häntä kohtaan osoitetusta mielenkiinnosta!
Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.
Perustiedot ja tausta
23.10.2020
Carpe on Kulkureiden ja romanialaisen eläinsuojelijan Carmen Mandescun yhteinen projekti. Carpen tarha on Mitrenin kylässä, jossa se tarjoaa turvapaikan noin 100:lle koiralle. Carpella koirilla on paremmat oltavat verrattuna moneen muuhun paikkaan. Koirat esimerkiksi pääsevät eläinlääkäriin tarvittaessa ja olosuhteista on tehty mahdollisimman hyvät koiria ajatellen. Kantavana ajatuksena tarhaa suunniteltaessa olikin se, että koirille saataisiin niin hyvä paikka oleilla, kuin se nyt tarhaolosuhteissa vain on mahdollista. Carpella asustaa myös suloinen tyttöpentu Ciuci. Kuten moni muukin Ciuci löydettiin keväällä ison ja paljon liikennöidyn tien viereltä kun paikallinen eläinsuojelija oli matkalla Carpen tarhalle. Ciucilla kävi siis todellinen tuuri että pääsi pois lukuisten vaarojen joukosta tarhalle.
Löytyessään Ciuci oli todella pienikokoinen rimpula, kadulla sen selviytymismahdollisuudet olivat olleet äärimmäisen huonot. Tarhalle päästyään hän on saanut hyvin kokoa ja onkin nykyään varsin kaunis, tomera ja hyvinvoiva pentu. Ciuci neiti tykkää leikkiä toisten koirien kanssa, suosikki leikkiseuraa onkin pienemmät koirat. Leikkimistouhuissa Ciuci on muille koirille hyvin ystävällinen ja jopa hieman alistuvainen. Tarhalla tämän pennun ei ole kuultu juurikaan haukkuvan. Ciuci tykkää myös touhuta ihmisten kanssa, erityisesti ruoka ja herkut ovat tämän neidin mieleen.
Ciuci etsii koiralähtöisesti ajattelevaa kotia, jolla on tietotaitoa positiiviseen vahvistamiseen perustuvista koulutustavoista ja joka on valmis panostamaan niin koulutukseen kuin koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin jotta Ciuci neidistä kasvaa avoin ja iloinen aikuinen koira.
Nyt noin 4kk iässä Ciuci on 40cm korkea. Aikuisena hän tulee arvion mukaan olemaan noin 50cm/ 18kg.
Päivitykset:
28.11.2020
Onnen päivä! Ciuci matkusti Suomeen, tapasi oman ihmisensä ja sai uuden nimen! Onnea matkaan Cora ja perhe <3
5.11.2020
Suloinen Ciuci hurmasi monet ja kyselyitä tuli paljon. Kyselyiden joukosta Ciucin onneksi löytyi sille juuri täydellinen koti. Ciuci on varattu <3
23.10.2020
Suloinen Ciuci aloitti oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.
——————————————————————————————————————————————————————————–
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.
Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.
Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.
Mikäli pentu tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida/kastroida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu leikkauttamaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin/kastroinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhteyshenkilöösi ennen toimenpidettä.
Ciuci saapuu Suomeen steriloituna (mikäli fyysisesti on siihen valmis), asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Ciuci on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.
Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.
Yhteyshenkilö: Anne-Mari Vihtonen.