Sähköposti: enni.rantala@kulkurit.fi
Hei,
olen Enni, 23-vuotias, eläinrakas luonnonlapsi Turun seudulta. Asun yhdessä kahden Romaniasta Kulkureiden kautta tulleen koirani, Erikan ja Heidin kanssa. Elämässämme on mukana myös kaksi rescuekissaa, Vili ja Nacho.
Ensimmäinen rescueni, Erika, saapui omaan kotiin vuonna 2020, ja kotiutumisen kuluessa tiesin haluavani mahdollistaa myös muille upeille koirayksilöille paremman tulevaisuuden – oman kodin. Vuonna 2021 onnekkaasti pääsin ihanien aktiivien joukkoon ja aloitin vapaaehtoistyöt sometiimissä kirjoitellen mm. kotia etsivä koira -postauksia sekä tuottaen muuta somesisältöä yhdessä muiden tiimiläisten kanssa. Sittemmin olen siirtynyt myös yhteyshenkilön tehtäviin, ja saan työlläni toimia matchmakerina koiran ja perheen välillä – ihan huippuhommaa siis!
Vapaaehtoistyö on hyvää vastapainoa palkkatöideni sekä koulun vastapainoksi – raskaita hetkistä huolimatta onnenhetket ovat kovin arvokkaita. Muutoin vapaa-ajallani nautin luontoseikkailuista, koirien kanssa puuhastelusta, luovista projekteista sekä mm. äänimaljojen soittamisesta.
Eläintenoikeuksien puolustaminen ja eläinsuojelutyö ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ja olenkin valtavan kiitollinen saadessani toimia Kulkureissa näin merkityksellisissä tehtävissä – muuttaa elämiä paremmiksi! Toivon, että jokainen eläin – niin koira, kissa kuin vaikkapa possukin – saisi tulla rakastetuksi sellaisena uniikkina yksilönään, millaiseksi tänne on syntynyt. Jokaikinen eläinystävä ansaitsee vain parasta ja valoisan tulevaisuuden. Haluan pitää niiden puolia, jotka eivät siihen itse pysty – ja niin teen!