Kodin saanut: FROYA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

FROYA

* n. 2 v

* steriloitu narttu

* Romaniassa

 

 

 

 

22.03.2013

Froya on tällä hetkellä Romaniassa odottamassa omaa kotiaan.

Luonteeltaan Froya on kiltti, leikkisä ja ystävällinen. Se tulee hyvin toimeen toisten lajitovereidensa kanssa, ja tällä hetkellä sillä on häkissään seuranaan muita koirakavereita. Froya nauttii suuresti ihmisen huomiosta, ja silittelyt sekä yhdessä touhuaminen ovat sille selkeästi tärkeitä asioita. Koska Froya on todella aktiivinen koira, sitä voisi hyvinkin ajatella kaveriksi vauhdikkaisiin ja keskittymistä vaativiin harrastuksiin.

Froya tulevan kodin tulee varautua opettamaan sille kaikki alusta alkaen, aina sisäsiisteydestä ja remmikävelystä lähtien. Kärsivällisellä opastuksella se todennäköisimmin hoksaa nopeasti jutun juonen. Froyan tulevassa kodissa voisi myös olla koira kaveri jo valmiina, mutta saman ikäisen tai hieman vanhemman nartun kaveriksi emme sitä tule luovuttamaan.

Froya on nyt n. 15-18 kiloinen ja korkeutta tyttösellä on n. 52 cm. Froya on steriloitu.

03.04.2013

Froyalle lisätty muutama kuva. Kuvissa Froya on talvikarvassa vielä. Missä mahtaa olla Froyan koti?

17.06.2013

Froya on rohkaistunut hurjasti ja tyttönen tulikin iloisesti kaikkien luokse hellittäväksi. Froya tulee loistavasti toimeen kaikkien koirien kanssa ja tyttönen rakastaa ihmisen huomiota.

Froyalle lisätty myös muutama kuva.

06.08.2013

Froy on kyllä uskomaton neitonen, tyttönen rohkaistuu jatkuvasti hurjaa vauhtia ja se rakastaa kaikkia ihmisiä. Froya on uskomattoman iloinen ja ystävällinen tyttö. Froyan mielestä varmasti maailman kaikkeuden ihaninta olisi ihminen, joka jaksaisi puuhailla ja lenkkeillä ja olla tytölle se oma ihminen. Froya on odottanut omaa kotiaan jo todella kauan, missä on tämän uskomattoman ja todella sosiaalisen tyttösen koti?

03.09.2013

Tapasimme Froyan Romaniassa 21.08.2013. Pääsimme Froyan ja kumppaneiden häkkiin, olimme odottanut että vastaan tulee villisti pomppiva nuori neito, mutta Froya tulikin hyvin kohteliaasti luokse. Tyttö oli silmin nähden innostunut ja se kiemurteli jaloissamme häntä vispaten, mutta tyttö oli niin kohtelias ja tuli todella kiltisti luokse jalkoihin nojailemaan ja hakemaan rakkautta. Froya osasi rauhoittua todella nätisti ja se osasi myös antaa ihmiselle hieman omaa tilaa. Froya rakastaa ihmisiä ja se sopisi varmasti todella hyvin myös harrastuskoiraksi. Froya osaisi varmasti arvostaa pitkiä lenkkejä ja yhdessä puuhailua, mutta tyttösestä myös huokui kaipuu oman ihmisen kainaloon lämpimään, vielä ennen pimeää ja pitkää talvea.
Froya on aivan uskomattoman kiltti ja ihana tyttönen, eikä siitä vain voi keksiä yhtään huonoa sanottavaa. 🙂

30.9.2013

Froya on varattu omaan kotiin Ranskaan.

 

Yhteydenotot Tanjalle

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: