Happy Dogs Moreni on Marilena Barbulescun yhdistyksen Asociatia Cainele Meu omistama yksityinen koiratarha noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista.
Marilena Barbulescu on omistautunut auttamaan koiria ja kissoja jo noin 20 vuoden ajan. Happy Dogs Morenin taustayhdistys perustettiin vuonna 2004, ja se keskittyi aluksi lähinnä sterilontikampanjoihin. Vuonna 2012 yhdistys perusti Moreniin löytöeläintarhan, jolla koiramäärä on jo vuosien ajan onnistuttu pitämään tasaisena maksimissaan noin 200 koirassa, tarhalla on myös noin 40 kissaa. Tarha on siisti ja siellä on useita onnistuneita ratkaisuja esimerkiksi tilojen käytön ja aidatun sisäpihan suhteen, mutta tarhalla on vielä myös paljon kehitettävää. Happy Dogs Morenin tarha tekee tiivistä sterilointiyhteistyötä Cumulus Vetin kanssa. Morenissa sijaitsee myös Noua Vieti Vet ja Marilenaa onnisti, sillä klinikan omistaja, Andra Radulescu auttaa nykyisin Happy Dogs Morenin koiria.
Jooa on löytynyt yhdessä emonsa, jo kodin löytäneen Nennan, ja sisarustensa kanssa tarhan läheisen Kaufland-ruokakaupan pihalta, josta Marilena otti viisikon talteen. Aktiivimme tapasivat Nennan ja pennut helmikuun 2025 matkalla, jolloin Nenna sekä pennut olivat asuneet jo jonkin aikaa Morenissa sijaitsevalla siirtolapuutarha-alueella, jossa Marilena pitää noin 40 koiraa.
Kooltaan koko poppoon tyypit ovat pieniä, kasvaessaankin Nooa jäänee pieneksi keskikokoiseksi. Luonteeltaan Jooa on avoimen, reippaan ja uteliaan oloinen pentu, kuten muutkin sisaruksensa, mutta muihin verraten hieman pidättyväisempi. Jooa tulee kuitenkin tervehtimään reippaasti, antaa koskea ja käsitellä miten vain sekä palautuu tilanteessa nopeasti. Nooa on kuitenkin toisille koirille siskojaan täpäkämpi, vaikka muuten pehmeämpi luonne onkin.
Jooa on ihanan oloinen pentu, jolla tulee varmasti riittämään nuoren koiran vauhtia ja energiaa sekä myös teini-iän mukanaan tuomaa tunteiden vuoristorataa. Jooa voisi sopia monenlaiseen ympäristöön ja perheeseen – joko ainoaksi koiraksi tai tasapainoisen koiran kaveriksi. Tulevan kodin on tärkeää muistaa, että Jooa on nuori koira ja sillä ei ole mitään kokemusta kotikoirana elämisestä. Monet meille tutut ja arkiset asiat ovat todennäköisesti Jooalle jännittäviä ja ehkä pelottaviakin heijastavista pinnoista ja ulkoiluvarusteista polkupyöriin ja lastenrattaisiin. Tulevan kodin tulee olla sitoutunut tukemaan ja opastamaan Jooaa kärsivällisesti kohti kotikoiran elämään koiralähtöisin ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvin ottein.
Päivitykset
30.8.2025
Jooa matkusti Suomeen 9.8. ja pääsi aloittamaan uuden elämän ikiomassa kodissa rakastettuna perheenjäsenenä. <3
22.5.2025
Ihana Jooa sai niitä parhaita mahdollisia uutisia: hänet on varattu ikiomaan loppuelämän kotiin!
13.4.2025
Hurmaava Jooa tassutteli Kulkurien adoptio-ohjelmaan ikiomaa loppuelämän kotia etsimään
To provide the best experiences, we use technologies like cookies to store and/or access device information. Consenting to these technologies will allow us to process data such as browsing behavior or unique IDs on this site. Not consenting or withdrawing consent, may adversely affect certain features and functions.
Functional
Aina aktiivinen
The technical storage or access is strictly necessary for the legitimate purpose of enabling the use of a specific service explicitly requested by the subscriber or user, or for the sole purpose of carrying out the transmission of a communication over an electronic communications network.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Statistics
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Marketing
The technical storage or access is required to create user profiles to send advertising, or to track the user on a website or across several websites for similar marketing purposes.